Romansseja ja ystävyyssuhteita K-50-discossa

Vaikka K-50-discon yli kolmivuotiseen historiaan mahtuu rakkaustarinoita ja jopa yksi kihlaus, parinhaku ei ole discon pääasia. Hauskanpidon ja tanssimisen lomassa ystävyyssuhteita kuitenkin syntyy helposti. Siksi paikalle voi saapua ilman seuraakin – yksin ei jää kukaan.

Lilu Nissinen-Turja perusti kolme vuotta sitten K-50-discon, sillä Suomen yökerhoelämä kaipasi selkeästi yli viisikymppisille suunnattua menopaikkaa. Vain aikuisille tarkoitetussa discossa musiikkitarjonta on tätä päivää ja juhlijat ovat ykkösiin pukeutuneita, sivistyneesti käyttäytyviä aikuisia. Discossa on myös iälle sopivammat aukioloajat: juhlinta starttaa jo seitsemältä ja hyvät yöt toivotellaan yhdeltä.

– Vanhusten discoa ei ole aikaisemmin ollut, mutta muuta on kyllä löytynyt. On paritansseja ja nostalgiailtoja. Itse en ole käynyt tansseissa, sillä twist ja shake tulivat pelastukseksi.

Lilun mielestä on suorastaan nöyryyttävää, että naiset joutuvat odottelemaan viejää tansseissa. Discossa on täysin toisenlainen meininki: miehet ja naiset eivät ole tanssilattian reunoilla omilla puolillaan, vaan musiikin alkaessa parketille rynnätään sikin sokin.

– Aluksi ihmiset olivat hieman hämillään, mutta kyllä he ovat kolmessa vuodessa oppineet.

Häitä odotellessa

Vielä kolme vuotta sitten K-50-discon sukupuolijakauma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Tuolloin miesasiakkaita oli muutama ja naisia sata. Nyt discoväkeä on vajaa kolmesataa, ja miehiä ja naisia on yhtä paljon.

– Tämä ei kuitenkaan ole parituspaikka, vaan tarkoituksena on pitää hauskaa. Jos ihmiset löytävät toisensa, se on hirveän kivaa. Iloinen ihminen, joka pitää hauskaa, on hirveän viehättävä tyyppi, joka kyllä varmasti löytää toisen.

K-50-discossa onkin syntynyt useita rakkaustarinoita, joista osa on alkanut jo ensimmäisissä illoissa. Ainakin yksi suhde on edennyt jo astetta vakavammalle tasolle.

– Yli 55-vuotias pari tapasi discossa puolitoista vuotta sitten. He olivat menneet joulukuussa kihloihin Thaimaassa ja tulivat sitten esittelemään sormuksia heti tammikuun discoon. K-50-disco-häät olisivat ihan loistojuttu, Lilu ilakoi.

Myös yksin voi saapua discoon

Romanssien lisäksi discossa on syntynyt myös ystävyyssuhteita. Naiset ovat saaneet toisistaan kahviseuraa, ja vanhat luokkakaverit ovat törmänneet monien vuosien jälkeen. Vaikka discossa käykin paljon vakioporukkaa, Lilu toivottaa myös uudet tulokkaat lämpimästi tervetulleiksi.

– Täällä ketään ei jätetä yksin, vaan kaikki huomioidaan!

Tällä hetkellä discoja järjestetään kerran kuukaudessa Ravintola Kappelissa. Lilun lisäksi taustajoukoissa ovat mukana DJ Håkki sekä lightjockey Mosse. Kolmikon apuna häärii kasapäin talkoovoimaa: ystäviä, tuttavia ja sukulaisia. Koska discojen pyörittäminen on porukalle harrastus, iltoja järjestetään vastaisuudessakin vain kuukausittain.

– Kovasti on toivottu, että järjestettäisiin useammin. Töiden ohella se on kuitenkin mahdotonta.

Tavallisten discoiltojen lisäksi porukka on järjestänyt jo yhden K-50-disco-risteilyn, ja huhtikuun 18. päivä luvassa on Naperodisco. Ennen tavallista discoa järjestettävässä Naperodiscossa mummut ja papat pääsevät jammailemaan lastenlastensa kanssa, mikäli nämä ovat alle 10-vuotiaita. Tulevaisuudessa jää nähtäväksi, mitä muuta idearikas järjestäjäporukka keksii yli viisikymppisten iloksi.

Lue myös:

    Uusimmat