Robert Kubica taustoitti kilpailunumeroaan: "Italiassa on sanonta, että kaksi on parempi kuin yksi"
F1-radoille kilpakuljettajana kahdeksan vuoden tauon jälkeen Williams-tallissa palaava Robert Kubica kertoo, miksi hän valitsi kilpailunumerokseen 88.
LUE MYÖS: Kimi Räikköseltä viiltävän rehellinen kuitti Sebastian Vettelille – kameramieskin repesi nauramaan
Vuonna 2011 vakavasti rallionnettomuudessa loukkaantuneen Kubican ja samalla myös monen formulafanin haave toteutuu ensi vuonna, kun puolalainen nähdään jälleen F1-auton ohjaimissa.
Kubica kertoo halunneensa kilpailla numerolla 8, mutta koska Haas-tallin Romain Grosjean oli jo päätynyt aiemmin samaan numeroon, oli puolalaisen keksittävä jotain muuta.
- Suosikkinumeroni on kahdeksan. Italiassa on sanonta, että kaksi on parempi kuin yksi, joten siksi valitsin numeron 88. Odotan jo innolla pääseväni kilpailemaan sillä ensi vuonna, Kubica kertoi.
Kubica kertoo valmistautumisen ensi kauteen olevan jo täydessä vauhdissa.
- Kunhan joulu on ohi, niin haluan lähteä harjoittelemaan, kenties pyöräilemään jollekin saarelle. Vietämme kuitenkin jo paljon aikaa tehtaalla simulaattorissa. Vaikka olemmekin tauolla, niin elän silti täysillä formula ykkösiä, Kubica sanoi.
Uusimmat
-
23:31
Stuart Baxterin valmennuspesti päätettiin nopeasti
-
23:14
YK: Euroopan pahin pakolaiskriisi toisen maailmansodan jälkeen – MTV seuraa sotaa
-
23:06
Yhdysvalloilta räätälöity asepaketti Ukrainan uudenlaisia taisteluita varten – näin Ukrainaa nyt tuetaan
-
22:38
Jokereiden uusi toimitusjohtaja paljasti oman visionsa seuran tulevaisuudesta – "Uskon siihen"
-
22:37
Mestaruusliiga ratkeaa 7. finaalissa, mutta: "Tulee mielenkiintoinen tapahtuma. Hallin toisessa päässä on moottoripyörämessut"
-
22:23
Toto Wolffin valitukset olivat liikaa tallipomolle – "Kukaan ei sanonut silloin, että.."
-
22:22
Kovan onnen orava jäi pahaan pinteeseen Raisiolla – pelastusoperaatioon tarvittiin kaksi palomiestä ja rautasaha
-
22:01
Kirsi Alm-Siira sai kuittailua pokastaan: "Niin huono, että..."
-
22:00
Mad Men -tähti Robert Morse on kuollut
-
21:44
Miro Aaltosen nimikirjoitukset olivat kuumaa kamaa – Leijonat-ratkaisija nautti erityisestä illasta: "Riittämiin sai lippuja hommailla"
-
21:04
Erikoispiirre Kroatian MM-rallissa hämmästyttää Esapekka Lappia – "Siinä ei ole mitään logiikkaa"
-
21:00
Tältä näyttää rappion piknik! Katso Lego Masters -jakson teokset
-
20:56
Halla-aho Tukholman-vierailulla: "Nato-optio näyttää olevan kaikista vaarallisin vaihtoehto Venäjän naapurille"
-
20:46
Miro Aaltonen huudatti yleisöä lapsuuden hallissaan, Jere Innala hurjasteli – Leijonat nousi tuhtiin voittoon
-
20:39
Boris Johnsonin toimet tutkintaan – Britannian parlamentti hyväksyi ehdotuksen tutkinnan aloittamisesta
-
20:25
Konecranesin tuotanto Ukrainassa seissyt sodan alkamisesta saakka – 400 työntekijää saavat silti palkkaa
-
20:14
Suomalaiskauppojen leipiin on tullut monen huomaamatta merkittävä muutos – vaikuttanut tottumuksiin
-
20:06
Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen yhteinen linja haussa – "Yhteiskunnan muuttuessa myös katsomusaineiden opetuksen on kehityttävä"
-
20:00
Paljastuuko salaisuus? Pettynyt Salkkarit-hahmo juo itsensä hiprakkaan – laukoo piikitteleviä kommentteja
-
19:59
Kannattiko ärsyttää Mike Tysonia lentokoneessa? Videolla näkyy, kun matkustaja saa mestarilta köniin
-
Lataa lisää