Asiantuntija kertoo, mitä Robert Heleniuksen MM-ottelu nyt vaatii – "High risk, low reward"

Suomalaisnyrkkeilijä Robert Helenius on nostettu MM-otteluspekulaatioihinkin mukaan, kun hän voitti tuoreeltaan puolalaisen Adam Kownackin toistamiseen. Nyrkkeilyasiantuntija Pekka Mäki kertoo, mitä kautta Helenius voisi moiseen otteluun päästä.

Helenius päihitti viikonloppuna Kownackin dominoimassaan raskaan sarjan uusintaottelussa teknisellä tyrmäyksellä Las Vegasissa. Heti matsin jälkeen Helenius-fanien korvia hiveltiin sillä, että kehäkuuluttaja ilmoitti Heleniuksen olevan WBA-liiton pakollinen haastaja. Samoin lisäksi uutisoi esimerkiksi brittilehti The Sun.

Mestari on ukrainalainen Oleksandr Usyk, joka on kohtaamassa äskettäin voittamansa brittitähti Anthony Joshuan myös uusintaottelussa.

MM-otteluun hamuavan Heleniuksen tilanne on kuitenkin kaikkea muuta kuin päivänselvä. WBA-liitto ei ole ainakaan vielä tehnyt virallista ilmoitusta suomalaisen noususta ykköshaastajaksi. Kownacki oli ennen ottelua WBA-liiton haastajalistalla sijalla kymmenen, kun taas Helenius oli kavunnut listakolmoseksi.

Asiantuntija ja kokenut nyrkkeilyvalmentaja Pekka Mäki arvioi, ettei MM-ottelu ole vielä Heleniukselle todennäköinen.

– On se vielä kaukana, mutta se varmaan aukeaa, jos nämä mestarit katsovat haluavansa helpomman matsin, Mäki perkaa MTV Urheilulle.

Mäki analysoi Heleniuksen olleen edellistä Kownacki-ottelua parempi samalla kun puolalainen oli puolestaan hänen arvionsa mukaansa taantunut. Mäki muotoilee Heleniuksen yhtä kaikki todistaneen, ettei ensimmäinen voitto Kownackista ollut vahinko. Suomalainen sementoi hänen arvionsa mukaan WBA-asemaansa.

– Robertin handlaajien pitäisi saada Robert muidenkin liittojen listoilla hilattua vähän ylemmäs, jotta hän olisi kiinnostavampi vastustaja. Hänelle on pari kertaa tullut jo nimeä, että hän on maailmanlaajuisestikin tunnettu kaveri raskaassa sarjassa. Mutta hän ei ehkä ole vielä siellä ihan kärkihaastajana, vaikka kelpoinen haastaja onkin.

Helenius liian suuri riski?

Mäki pohtii sitäkin, että Heleniuksen kohtaaminen MM-ottelussa voisi olla suomalaisen kykyjen ja aseman myötä vastustajan leirille riski.

– Katsovatko vöitä hallitsevat mestarit, että hän on liian vaarallinen? Siinä on high risk ja low reward (suuri riski ja pieni palkinto) niin sanotusti.

– Hän lyö kovaa ja on vaarallinen. Voittamalla hänet ei ole mitään voitettavaa.

Mäki ounastelee, että Heleniuksen taustajoukot ovat voineet jo sopia tulevasta.

– Uskon, että he ovat tehneet näiden matsien mukana sopimuksen amerikkalaisten promoottorien kanssa, että matseja olisi jenkeissä. Sen kautta pitää vielä joku kova päänahka poimia, että ”Robbe” olisi ihan näiden kärkinimien joukossa, Mäki summaa.

Lue myös:

    Uusimmat