Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi kesäkuun alussa joukon poikia pienemmän pojan ryöstöstä. Yksi pojista syyllistyi törkeään ryöstöön, loput perusmuotoisen ryöstön avunantoon.
Rikos tapahtui vuoden 2017 marraskuussa. Kaikki pojista olivat syntyneet vuonna 2002.
Tapahtumat alkoivat, kun pojat saivat Vantaan Martinlaaksossa selville, että eräällä 13-vuotiaalla pojalla on rahaa. Tämä oli joko huomattu pojan nostettua rahaa tai pelattua pelikoneella.
Joukko lähti pojan kanssa samalla junalla Kivistöön, jossa nämä lähtivät seuraamaan poikaa odottaen sopivaa tilaisuutta. Tarkoituksena oli päätekijän mukaan hankkia ”helppoa rahaa”. Hän kuvaili tekoa hetken mielijohteeksi.
Kaverit pitivät uhria vainoharhaisena
Kohteeksi joutunut poika itsekin huomasi junassa, että neljä poikaa seurasi häntä.
– Hän oli kertonut havaitsemastaan seuraamisesta ystävälleen, joka oli sanonut hänen olevan vain vainoharhainen, tuomiossa kerrotaan.
Lue myös: "Yksi vakavimmista alaikäisiin liittyvistä rikosilmiöistä" – nuori saattaa tehdä ryöstön hetken mielijohteesta
He olivat odotelleet pojan olevan sopivan syrjäisessä paikassa hänen jäätyä puhelun takia kavereistaan jälkeen.