Kannatuskyselyjen kärjessä olevan SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen mielestä valtiovarainministeriön ennuste kuvaa hyvin Suomen taloustilannetta ja toimintaympäristöä.
Hänen mukaansa SDP:n oma arvio talouskehityksestä on ollut suurin piirtein sama ensi vaalikaudelle ja myös siitä eteenpäin.
Valtiovarainministeriö ennustaa Suomelle hidastuvaa kasvua. Tilanne on kaksijakoinen: maailmantalouden näkymät ovat heikentyneet, mutta toisaalta alkuvuonna Suomessa kasvu ja myönteinen työllisyyskehitys ovat jatkuneet.
Rinne arvioi SDP:n vaalitavoitteiden hintalapun olevan ensi vaalikaudella lähempänä miljardia euroa, mutta koko ohjelman lähempänä kolmea miljardia euroa.
– Ei ole ajateltukaan, että ne olisivat yhden vaalikauden aikana toteutettavia asioita, vaan ne on porrastettu. Siellä on asioita, jotka toteutuvat ensi vaalikaudella, asioita, jotka toteutuvat osittain ensi vaalikaudella ja asioita, jotka eivät toteudu ensi vaalikaudella kustannusmielessä laisinkaan, mutta lähtevät liikkeelle, Rinne sanoo STT:lle.
Väliaikaisia menoja
SDP:n tavoitteiden rahoitus perustuu Rinteen mukaan pääasiassa verotulojen kasvattamiseen veropohjaa laajentamalla.
– Toinen tavallaan tuloihin liittyvä on tulevaisuusinvestoinnit. Investointi sanana tarkoittaa sitä, että se maksaa itsensä taloudellisesti takaisin. Meillä on koulutukseen ja perhevapaajärjestelmään esitykset, jotka pitkällä tai keskipitkällä aikavälillä maksavat itsensä takaisin. Niihin todennäköisesti joudutaan aluksi käyttämään muita tuloja tai velkaa, mutta ne muodostuvat plusmerkkiseksi nettona tulevaisuudessa.
Tällaisia ovat Rinteen mukaan esimerkiksi varhaiskasvatuksen maksuttomuus porrastuksen kautta, toisen asteen maksuttomuus ja oppivelvollisuusiän pidentäminen. Ne kaikki ovat hänen mukaansa noin sadan miljoonan euron investointeja, joiden tarkoitus on nimenomaan nostaa työllisyysastetta.
– Työllisyysasteen nostaminen on hyvä ja tärkeä lisä ja välttämätöntä hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi tulevaisuudessa, mutta näihin meidän menolisäyksiin liittyen se ei ole ratkaiseva tekijä. Me tavoittelemme tietenkin 75 prosentin työllisyysastetta ja tulevan vaalikauden jälkeen pitää saavuttaa vielä korkeampi aste, jotta yhteiskunnan rahoituspohja kestää.