Rinnalle ajaneesta autosta nousi kolme entuudestaan tuntematonta miestä: Aloittivat pahoinpitelyn Tampereen yössä

Tampereella sattui viime yönä erikoinen tapahtumasarja, jossa kolme entuudestaan tuntematonta miestä hyökkäsi kahden miehen kimppuun täysin yllättäen.

Kello lähenteli viime yönä puoli kahta, kun hätäkeskus sai ilmoituksen Tampereen Verkatetaankadulla meneillään olevasta tappelusta.

Paikalle kiirehtinyt poliisipartio tapasi kaksi noin 30-vuotiasta miestä, joita oli pahoinpidelty. Poliisille selvisi, että heidän kohdalleen oli pysähtynyt auto, josta oli noussut kolme miestä, jotka olivat alkaneet pahoinpitelemään heitä.

Poliisin mukaan epäillyt pahoinpitelijät ovat iältään 20–25 vuotiaita miehiä. Osapuolet eivät tunteneet toisiaan entuudestaan.

Vammoja hyökkäyksen kohteeksi joutuneille

Hyökkäyksen kohteeksi joutuneet 30-vuotiaat miehet eivät selvinneet tapauksesta vammoitta.

Molemmat miehet saivat iskuja kasvoihinsa sillä seurauksella, että toisen miehen silmäkulmaan tuli kuhmu ja hänen nenästään valui verta.

Toinen asianomistaja oli kaatunut maahan lyönnin voimasta ja hänen silmänsä oli muurautunut umpeen.

Epäillyt lyöjät olivat poistuneet autolla paikalta ennen poliisin saapumista. Poliisi tutkii yön tapatumia kahtena pahoinpitelynä.

Lue myös:

    Uusimmat