Kun oikeudenkäynnissä ei ole selvää näyttöä syyllisyydestä, kyse on todisteiden tulkinnasta. Tästä saatiin aikaan kovaa sanailua Turun hovioikeudessa, rikostoimittaja Jarkko Sipilä kirjoittaa Järvilehto-oikeudenkäynnin kolmannesta päivästä elinkautinen-blogissaan.
"Hyvässä oikeudenkäynnissä syyttäjä ja puolustus ottavat kunnolla yhteen. Järvilehto-juttu täytti tämän vaatimuksen loppuun saakka. Itse asiassa yhteenotto koveni mitä pidemmälle perjantai-iltapäivään edettiin.
Kun mitään yksiselitteistä todistetta ei ollut, niin oikeudenkäynnissä on kyse päättelystä. Jutussa tutkittiin veneen vaurioita ja uhrien vammoja, mutta yksiselitteiseen ratkaisuun ei päästy.
Syyttäjä katsoo menehtyneen ystävän istuneen matkustajan paikalla, joten Järvilehto ajoi. Puolustus taas päätyi siihen, ettei etupenkillä voinut ollut ketään, koska tämä olisi murskaantunut pahasti veneen törmätessä sillan pieleen.
Syyttäjän näyttö oli sama, jolla Järvilehto sai 2 v 4 kk Raaseporin käräjäoikeudessa. Puolustus oli nyt - Järvilehdon asianajaja oli vaihtunut - panostanut juttuun ja etsinyt uusia todistajia.
Loppulausunnossa syyttäjä Antti Sundberg käytti enemmän aikaa puolustuksen todisteiden kumoamiseen kuin oman näytön perustelemiseen. Sundbergin mukaan Järvilehdon syyllisyydestä on murskaava näyttö.
Yhden ihmisen kuolemaan johtaneessa veneonnettomuudessa olisi tietysti voinut valita toisenkinlaisen adjektiivin ihan hyvän maun puolesta.
Sananvalinnat olivat tiukkoja muutenkin. Sundberg nimitti onnettomuustutkija Kari Alppivuorta selvännäkijäksi, koska tämä selosti intuitiivisia päätelmiä. Samasta hän syytti toista puolustuksen tähtitodistajaa, oikeuslääketieteen professori Pekka Karhusta. Syyttäjän mielestä oli räikeää, että he sivuuttivat toisten asiantuntijoiden mielipiteitä.