Riittävätkö uudet ruokatottumukset elämänmuutokseen?
Elämäntaparemontti terveelliseen suuntaan ei ole tunnetusti helppo. Asiantuntija kertoo, mitä muutos vaatii.
Ravitsemusterapeutti Anette Palssa kohtaa työnsä kautta suomalaisten kirjon laidasta laitaan. Palssa tietää, että elämäntapamuutosta mielivän on ryhdyttävä pohtimaan asioita ruokalautastasoa syvemmältä.
Muutosvoima lähtee kunkin omista arvoista ja motivaatiosta. Mitkä ovat syyt, että teen tämän?
− Usein ongelmat ovat aika isoja. Taustalla on ehkä masennusta, erilaisia elämänkohtaloita. Koko ajatusmalli voi olla sellainen, ettei ihminen itse usko muutokseen. Siksi usein vähän turhaudunkin, Palssa myöntää.
Asiantuntija painottaa, ettei syömistä voi erottaa muusta elämästä. Joko elämässä täytyy tapahtua muutakin, tai sitten ruoka on se katalysaattori, jonka kautta muutokset heijastuvat laajemmalle. Ihmisen tulee ennen kaikkea löytää tasapaino.
− Usein luullaan, että homma on yksinkertainen, muutan vain ruokatottumuksia. Samalla kuitenkin muuttuu ajankäyttö, käyttäytyminen sosiaalisissa tilanteissa, ruokakaupassa, perheen sisällä. Nämä ovat myös lapsuudenperheeseen ja omiin arvoihin liittyvä asioita.
Jokainen voi onnistua
Palssa ei näe merkittäviä eroja miesten ja naisten välillä. Kun ihminen on valmis muutokseen, mielenkiintoisia keskusteluja syntyy sukupuolesta riippumatta.
Suomalainen jurona pidetty mies kirvoittaa Palssalta silti kehut.
− Meillä on hyvin tiedostavia miehiä. Miesten kanssa kun päästään tietylle tasolle, muutosvoima on ehkä vahvempi.
− En sanoisi, että kumpi sukupuoli toimii viisaammin, mutta asiantuntijat ovat kyllä useimmiten naisia. Me puhumme usein naisten kieltä. Miesten kieltä tarvitaan enemmän, Palssa sanoo.
Tutustu Keventäjien nettisivuihin
Kuva: Colourbox.com
Studio55.fi/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
07:58
Suora lähetys kello 8.05: Puheenjohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja Säätytalolla
-
07:54
Florida Panthersin yllättämä NHL-seura palkkasi uuden seurapomon
-
07:21
Sauli Niinistö matkaa Brasiliaan ja tapaa maan presidentin
-
07:01
Suomen tuntematon urheilusuuruus palaa maajoukkuepaitaan – "Jäämies" noussut lajilegendaksi maailmalla
-
06:57
Venäjä jatkoi ilmaiskuja Kiovaan, kolmen ihmisen kerrotaan kuolleen – MTV seuraa sotaa
-
06:55
Ismo Alangon bändikaverit tekivät aikoinaan Zen Cafén jäsenille festarikepposen: "Siitä tuli kallis lasku"
-
06:45
Millaiset tekijät vaikuttavat koiran luonteeseen? Rotu ei määritä kaikkea
-
06:39
Sevilla palasi taas Eurooppa-liigan valtiaaksi – pettynyt Jose Mourinho kohahdutti tempullaan
-
06:30
Hyundai-pomolta maukas viesti Teemu Suniselle? "Tärkeä osa tiimiämme nyt ja tulevaisuudessa"
-
06:08
Asiantuntija ei usko puheisiin "Putinin kokin" vallankaappausaikeista: "Hän ei ole sotapäällikkö"
-
06:01
SM-liigan sensaatiomestari turmion tiellä: Johtoporras pakenee ja pelaajat välttelevät – Sihvonen: "Ei kenenkään käsissä"
-
06:00
Kesän leväennuste: Lämmin ja tyyni sää voi kasvattaa sinileväkukinnat voimakkaiksi
-
05:44
Ravintola-ala: Valtaosa ulkomaisista työntekijöistä tienaa alle 1 600 euroa – tässä syy
-
05:34
Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko laajenee tänään
-
05:33
Kolmevuotias lapsi rimpuili rattaissa, äiti läimi avokämmenellä, kiroili ja karjui – sivullinen soitti hätäkeskukseen
-
05:20
Edustajainhuone hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
Lataa lisää