Paholaisen merkkejä vai oraakkelien salakieltä? Riimukirjainten maaginen historia on vanha ja edelleen salaperäinen. Sana riimu merkitseekin salaisuutta. Muinaisiin vyönsolkiin ja koruihin riimuja kaiverrettiin onnea tuomaan.
Riimut ovat kirjainten tapaisia symbolimerkkejä, joita käyttivät erityisesti pohjoiset germaanikansat. Riimukirjoituksen arvellaan muotoutuneen Välimeren alueelta saatuja esikuvia vapaasti jäljitellen. Merkkien aakkosjärjestyksestä poikkeava järjestys osoittaa, että riimujen kehitys on ollut muista kirjaimistoista riippumatonta. Yksittäisissä merkeissä on nähtävissä germaanisiin jumaliin viittaavia maagisia symboleita.
Alun alkaen riimukirjoitus kehitettiin puuta varten, minkä vuoksi riimumerkit ovat pystysuoria tai vinoja, eivät koskaan vaakasuoria. Puuhun leikattaessa kohtisuoraan tai vinosti puun syitä vasten saa parhaan tuloksen. Riimukirjoitus on kehittyneempää kuin kuvakirjoitus eli esimerkiksi egyptiläisten hieroglyfit. Riimuilla ei voi puhua, ainoastaan kirjoittaa. Itse sana riimu, runa, merkitsee salaisuutta.
Oraakkelien apuväline
Riimujen historiallisesta alkuperästä on monia käsityksiä. Konkreettisten todisteiden vähäisestä määrästä johtuen riimujen historiallisista juurista on esitetty useita eri teorioita. Yhden teorian mukaan riimut ovat kehittyneet kreikkalaisista ja roomalaisista aakkosista ajanjaksona 500 eKr.–400 jKr. Toinen teoria esittää, että gootit kehittivät riimut etruskien käyttämistä aakkosista vuosina 200–100 eKr. Nykyisen Itävallan ja Etelä-Saksan alueella eläneet gootit olivat ilmeisesti tiiviissä kanssakäymisessä etruskien kanssa. Tähän viittaavat gootin kielellä kirjoitetut tekstit, joissa on käytetty etruskien kirjainmerkkejä.
Näistä teorioista poikkeaa näkemys, jonka mukaan riimumerkit kehittyivät kivi- ja pronssikaudella tehdyistä niin sanotuista Hallristningor-kaiverruksista, joita on löydetty monista paikoista Pohjois-Italiasta, eteläisestä Saksasta ja Itävallasta. Useat kaiverruksista muistuttavat riimuja. Laajemmalti riimuja on käytetty kirjoituksen tapaan Skandinaviassa ja Jyllannissa varhaiselta keskiajalta lähtien, mutta niiden käyttö oraakkelien apuvälineenä palautunee jo Kristuksen syntymän tienoille.
Viikinkiajan maailmassa ihmisiä uhkasivat muun muassa hallitsemattomat luonnonvoimat ja yllättävät vihollisten hyökkäykset. Riimut toivat omalta osaltaan järjestystä tähän kaoottiseen tilanteeseen auttaen ihmisiä jollakin tavalla ymmärtämään luonnon lakeja. Nykyihmistäkin riimut voivat auttaa saamaan intuitiivista tietoa asioiden luonnollisesta järjestyksestä. Ne myös helpottavat järjestämään ajatuksiamme, kun tunnemme olevamme sisäisesti epätasapainossa.
Kirjoitusmerkistö ja kalenteri
Riimujen käyttö kirjoitusmerkkeinä ja maagisina symboleina jatkui aina 1100-luvulle asti. Salaisesti riimuja käytettiin kuitenkin aina 1600-luvulle asti. Norjassa, Ruotsissa ja Suomen länsirannikolla niin sanotut riimusauvat olivat kalentereina monien maanviljelijöiden käytössä vielä viime vuosisadalla. Synkemmissä merkeissä riimuja käyttivät natsit 1930- ja 1940-luvuilla. Vuoden 1945 jälkeen uusfasistit käyttivät joitakin riimuista omina tunnuskuvioinaan muun muassa graffiteissa ja tageissa eli seinätöherryksissä. Tämä teki riimuista ainakin joksikin aikaa myös poliittisia symboleita, mikä ei missään nimessä ollut niiden alkuperäinen idea.
Riimuja käytettiin sekä kirjoitusmerkkeinä että maagisina merkkeinä. Viikinkien ja germaanien mytologiassa ne yhdistetään pääjumala Odiniin, joka oli inspiraation, taistelun, viisauden ja kuoleman jumala. Mytologian mukaan Odin ei keksinyt riimuja itse, vaan voitti ne itselleen roikuttuaan pyhässä saarnipuussa yhdeksän päivää pää alaspäin keihäästä haavoittuneena.
Kirjoitusriimustoja on vuosien saatossa ollut käytössä useampia. Laajimmalle levinneitä kirjoitusmerkkijärjestelmiä on kolme: germaaniset, anglosaksiset ja skandinaaviset ns. futhark-riimustot. Näistä vanhin on todennäköisesti germaaninen riimusto, joka alun perin sisälsi 24 merkkiä, mutta 800-luvulla enää 16. Tämä lisäsi riimujen epäselvyyttä entisestään – yhdellä riimulla oli nyt tusinoittain eri merkityksiä.
Onnea tuovat taikakalut
Romantiikan ja kansallisuusaatteen nousun aikana riimujen tulkittiin heijastavan monia vanhoja uskonnollisia mielikuvia, joita historialliset lähteet eivät kuitenkaan kovinkaan vahvasti tue. Voitonriimun (äänne S) on selitetty olevan demonien torjumisen, auringon ja hedelmällisyyden merkki. "Elämän riimua" on puolestaan pidetty sekä onnen että epäonnen vertauskuvana, jota on yhdessä alaspäin viittaavan kolmihaaran kanssa arveltu käytetyn jumalallisen kaksosparin symbolina.
Kiroaminen piirrettiin riimulla "thurs" (äänteenä sama kuin englannin th), ja feh-riimu lupasi karjaa, omaisuutta ja rikkauksia. Kyseinen riimu omistettiinkin hedelmällisyyden jumalalle Freyrille.
Riimut eivät olleet pelkästään kirjaimia, vaan niitä käytettiin myös taikakaluina. Riimujen uskottiin tuovan onnea, ja ne olivat mukana loitsuissa, kirouksissa ja lemmenasioissa. Niitä kaiverrettiin vyönsolkiin, koruihin ja miekan kahvoihin suojaamaan pahoilta hengiltä.
Ennustuksia riimuista
Riimuja hakattiin ja kaiverrettiin puun lisäksi metalliin ja kiviin. Juuri riimukivet ovat säilyneet parhaiten, ja riimut tunnetaan parhaiten niistä. Kyseiset kivet ovat suuria kivenlohkareita, joihin riimukirjoituksen lisäksi kaiverrettiin kuvioita, kuvia sekä loitsuja – pyydettiin onnea ja suojelusta jumalilta. Kivet pystytettiin usein vainajien muistomerkeiksi. Suurin osa riimukivistä kohosi Skandinavian maille ja mannuille 900-luvun lopun ja 1100-luvun välisenä aikana.
Keskiajan Islannissa alettiin ennustaa pienistä, pyöreistä, litteistä ja kämmenelle mahtuvista riimukivistä. Jokaiseen kiveen on kaiverrettu yksi riimu. Niitä on kaikkiaan 24 kappaletta, ja kullakin kivellä on oma merkityksensä. Yksi kivistä on tyhjä eli tuntematon.
Kivistä ennustetaan heittämällä ne puhtaalle valkoiselle vaatteelle ja tulkitsemalla niistä merkityksiä sen perusteella, mihin järjestykseen ne heitettäessä joutuvat. Jotkut ennustajat tulkitsevat vain riimupuoli ylöspäin tulleet kivet, toiset taas ajattelevat ylösalaisin menneiden kivien päinvastoin olevan merkittävämpiä ja tärkeämpiä. Joidenkin mielestä itseä lähinnä olevat kivet ovat tärkeimmät. Yksinkertaisin tapa ennustaa on keskittyä ensin mielessä olevaan asiaan ja sulkea silmät. Sitten valitaan umpimähkään yksi riimu ja tulkitaan asia sen avulla.
Teksti: Hanna Pesonen
Kuvat: Wikipedia
Lisätietoja:
Biedemann, Hans: Suuri symbolikirja, toim. Lempiäinen Pentti, WSOY, 1993
Paasio Harri: Riimut – Viikinkien Oraakkeli, Unio Mystica