Rihanna jätti hakkaajapoikaystävänsä

Viikko sitten poikaystävänsä hakkauksen kohteeksi joutunut poptähti Rihanna on vihdoin kuunnellut perheensä ja ystäviensä neuvoja ja näyttänyt ovea Chris Brownille.

20-vuotias laulajatar olisi halunnut pysyä vuotta nuoremman poikaystävänsä rinnalla pahoinpitelykohun keskellä, mutta perheen neuvot saivat naisen pään kääntymään.

– Rihanna luuli oikeasti, että Chris oli hänen elämänsä rakkaus. Mutta sen jälkeen kun kaikki alkoivat kyseenalaistaa heidän suhdetta, murtui Rihanna täysin ja myönsi kaikkien olevan oikeassa. Hän ei vaan voi uskoa, että suhde päättyy tällä tavalla, News of the World –lehden syväkurkku kertoo.

Nuoren parin ero on saanut myös vanhemmat julkisuuteen puolustamaan omaa jälkikasvuaan. Chris Brownin isä kertoi poikansa olevan erittäin katuvainen asian suhteen, mutta muistutti kuitenkin ihmisten heikkoudesta.

Rihannan isä taas kertoi People-lehdelle, että tytär kertoo tarinansa sitten kun sen aika on. Hän myös myönsi, että Rihannalla on näkyviä ruhjeita eikä aluksi uskonut korviaan kun kuuli Chrisin hakanneen Rihannan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat