Rennyn Mannerheim-elokuva jäihin

Ohjaaja Renny Harlinin Mannerheim-elokuvan teko on keskeytetty talousvaikeuksien takia. Elokuvan kuvaukset piti aloittaa kahden viikon päästä.

– Olemme olleet toisillemme koko päivän joukkoterapiaa, mutta hän ei pysty vielä puhumaan asiasta. Hän istuu itku silmässä kotona ja on ihan murtunut, kertoi tuottaja Markus Selin perjantai-iltana ohjaajan tunnelmista Ilta-Sanomille.

– Meille on soiteltu pitkin päivää eri tahoilta ja kyselty, millaisia summia tarvitsemme, ehdotettu erilaisia keräyksiä ja kaikkea mahdollista. Tämä on aiheuttanut ihmisissä valtavan tunnekuohun, kertoi Selin.

Elokuvaa tuottavan Liberty Productionin tanskalainen emoyhtiö laittoi rahahanat kiinni kansainvälisen talouskriisin takia. Elokuvalle on tarkoitus hankkia ensisijaisesti rahoitusta Suomesta. Elokuvan budjetti on kaikkiaan kymmenen miljoonaa euroa. Jo nyt elokuvan valmisteluun on kulunut kolme miljoonaa euroa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat