Remu vankila-ajastaan: Kyllä siinä nuppi vähän napsahtaa
Katajanokan vankilahotelli kätkee monenlaisia muistoja ajalta, jolloin paikka toimi vielä vankilana. Muusikko Remu Aaltonen ehti viettää muurien sisällä kahdeksan kuukautta eristyssellissä. Hän muistelee viime syksyltä uusittavassa Studio55.fin haastattelussa muun muassa levytystä vankeuden keskellä.
1980-luvulla Katajanokan vankilassa vietetty aika on painunut hyvin Remu Aaltosen mieleen. Muusikko luki tiilenpäitä kahdeksan kuukauden ajan eristyssellissä ennen varsinaista tuomiotaan huumerikoksista.
− Olin kahdeksan kuukautta täysin yksin, kirjoittelin vaan biisien sanoja. Kun menin vessaan, pamppu oli vieressä. Kyllä siinä yleensä nuppi vähän napsahtaa. Mutta se kasvattaa äijän luonnetta, Remu toteaa.
Tunnettu rokkari ei kuitenkaan muistele pahalla omaa aikaansa Katajanokalla.
− Pamput oli kivoja mua kohtaan. Ne juttelivat mulle iltaisinkin, vaikka eivät olisi saaneet. Ne heittivät läppää, ettei mun kuuppa olisi mennyt ihan himmeeksi. Tosin sanoin niille, että se on kyllä mennyt jo ajat sitten, muusikko kertaa nauraen.
Serkun kanssa yhteissellissä
Remua odotti yllätys siinä vaiheessa, kun hän vihdoin vapautui eristyksestä. Vastassa oli serkku, joka oli junaillut Remun kanssaan yhteiseen selliin.
− Olen odottanut sua. Tuut mun kanssa samaan komeroon. Meillä ei ole huolen häivää, mulla on kitara tässä, lauletaan, Remu muistaa serkun veistelleen.
Miten täältä pääsee pois, Remu mietti tuskastuneena. Pakotie yhteisestä sellistä tuli eteen täysin yllättäen, kun serkukset katsoivat televisiosta iltauutisia.
− Siinä tuli juttu USA:n raketista kuuhun, ne alkoivat tehdä lähtölaskua. Hyppäsin sängystä ylös ja sanoin, että toi raketti ei lähde mihinkään. Ja sehän tuli kuin kivi alas!
Serkku säikähti Remun "ennustajanlahjoja" siinä määrin, että meni suoraa päätä vartijan pakeille.
− Hän sanoi tulevansa hulluksi, jos joutuu olemaan Remun kanssa samassa sellissä, muusikko sanoo hilpeästi nauraen.
Levytys kesken vankeuden
Remu muistaa myös erään kerran, kun hänen selliinsä ilmestyivät ykskaks vartijat, jotka ilmoittivat, että Aaltosen on lähdettävä levyttämään studioon.
− LP:stä puuttui yksi biisi, ja levy-yhtiöstä painettiin päälle. Pamput roudasivat mut studioon, Remu kertaa.
Muusikolle ei annettu aikaa harjoitteluun. Remu sai vetää kappaleen läpi tasan yhden kerran, ja se siitä. Eihän tällä lailla tehdä levyä, mies muistaa miettineensä.
− Biisi oli hidas, ja pamput seisoivat aivan vieressä. Yritä siinä nyt sitten eläytyä. Päätin, että tunnelman täytyy tulla siitä sitten vaan läpi.
Studio55.fi/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
00:16
Hyökkääjä kävi ohikulkijoiden kimppuun: Yksi kuollut ja yksi loukkaantunut Pariisin keskustassa
-
23:35
Yhdysvaltain puolustusministeri muistutti jälleen Israelia siviiliväestön suojelemisesta Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
23:07
Ensin Venäjän korkein oikeus kielsi HLBT-liikkeen toiminnan, nyt poliisi on tehnyt ratsioita seksuaalivähemmistöjen klubeihin Moskovassa
-
22:53
Dallas tekee karua jälkeä Tampa Baysta – NHL:n tähtivahti kieltäytyi vaihtokomennuksesta: "Pokkaa on"
-
22:49
Härski seksikommentti – ex-F1-kuski jätti isot rahat pöydälle
-
22:15
Mäkituomareille rajua kritiikkiä, norjalaistähti latoi täyslaidallisen kamalista olosuhteista – "Fyysisesti mahdotonta hypätä"
-
21:47
Vuonna 1996 Linnan juhlien vieraat hermoilivat uutta hittitanssia: "Macarenan myötä parketilla leijuu erotiikka"
-
21:29
Ukrainan entistä presidenttiä ei päästetty poistumaan maasta, Venäjä kasvattaa armeijaansa käyttämättä liikekannallepanoa – MTV seuraa sotaa
-
21:25
Sanna Marin otti kantaa yökerhon lavalla: "Tietyt suomalaiset tahot nielevät Venäjän syötin"
-
21:19
Hieno ele: Porilaisyleisö kunnioitti upealla tavalla vastustajaa – "Silmäkulmat kostuivat"
-
21:16
Maanjäristyksen jälkeen annettu tsunamivaroitus peruttiin Filippiineillä – poliisi: tsunamista liikkui valeuutisia
-
21:07
Tampereella Ratinan kauppakeskuksen kattoterassilla oleva sauna tuhoutui palossa – yksi loukkaantui lievästi
-
20:48
Lauri Marjamäki vähätteli Kärppien kammotappiota – Ville Peltonen ojensi toimittajaa
-
20:42
Prinssi William ja prinsessa Catherine loistivat punaisella matolla Ruotsin Victorian ja Danielin kanssa – loistokas ilta sai kuitenkin vaivaannuttavan alun
-
20:30
SM-liigahyökkääjä pudotti suru-uutisen – tunteikas tuuletus: "Puhtaasti hänelle"
-
20:20
Tulipalo muutti Tapparan pikkujoulusuunnitelmat
-
19:59
Veturin nosto venyy Tampereella – valmista pitäisi olla sunnuntaiaamuna
-
19:54
0–7: Kärpät häpäistiin ja nöyryytettiin pystyyn – SM-liigassa ladottiin jättilukemia
-
19:53
EM-kisojen alkulohkot arvottiin – nämä huippumaat odottavat Huuhkajien kohtaloa
-
19:51
Venäjän televisiossa naureskeltiin tiedustelupomon vaimon myrkytykselle: "Ehkä hän rikkoi lämpömittarin"
-
Lataa lisää