Hyviä releitä meille, muistelee Remu Aaltonen Hurriganesin ja Beaversin yhteistyötä 1970-luvulla. Molemmat, bändi ja farkkumerkki, lähtivät silloin samanaikaisesti nousuun. Remun mieleen muistuvat myös bändin jonglööraajat, jotka eivät miehen mukaan olleet tyytyväisiä mihinkään.
Hurriganes toimi Beavers-farkkujen mannekiinina alusta asti. Nimmarijono oli pitkä, kun Hurriganesin ensimmäinen levy julkaistiin.
− Tietysti, kun fanit henkeen ja vereen diggaa sua, ne kattoo myös millaset releet sulla on. Jos ne on hyvän näköset, nekin haluu sellaset, Remu Aaltonen sanoo.
Beavers-farkut päällä näytti solakalta − tyyliseikka, joka Remulle on vieläkin tärkeä. Aina, kun tuli uusi malli, bändi sai ne ensimmäisenä.
−Mua vituttaa nää kaks jonglöörii, päätelkää ketkä. Kun päälle lyödään trikoot, kruunut päähän, autolla tuodaan, autolla viedään, annetaan rahoja paljon, ja mikään ei oo hyvä. Mä sanon, et hyvää yötä. Surullista, mutta totta, Remu muistelee bändinsä asennetta noilta ajoilta.
Remu sanoo, että yhteistyö Beavers-farkkujen Matti Majavan kanssa on sujunut aina hyvin. Koska farkkufirma ja rock-orkesteri toimivat niin eri alueilla, ne tukivat toisiaan.
− Ei saa olla niin itsekäs. Kun näkee hyvän asian, sitä pitää sponssaa jollain tavalla. Musta tuntu siltä, että me oltiin sillon perhe.
Farkkumiehestä pukumieheksi
Remu muistaa sanoneensa jossain haastattelussa kauan sitten olevansa farkkumies. Hän uskoo, että vaikutti silloin omilla sanoillaan tulevaan tyyliinsä niin vaatteissa kuin musiikissakin.
− Mä sanoin haastattelussa, et heitän hanskat tiskiin, jos pitää suomeks laulaa ja laittaa puku päälle. Sitten mä en oo enää oma itteni. Maalasin piruja seinälle, nää asiathan kävelee sua vastaan, mä vaan en tienny sitä sillon.
Kommentin jälkeen farkut vaihtuivat pukuun ja laulukieli suomeksi.
Rouvien rikkinäiset housut
Remu tunnetaan tarkkana omasta pukeutumisestaan. Hän sanoo olevansa mieluummin ilman housuja kuin pukevansa mitkä tahansa housut jalkaansa. Mielipide hänellä on toistenkin tyylistä. Remu kertoo ihmetelleensä, kun Albert Järvinen käytti aikoinaan revittyjä farkkuja.
− Nykyisin mä tsiigaan, kun kotirouvat juoksee rikkinäisissä pöksyissä. Onko niillä niin huonot miehet, ettei niillä oo varaa ostaa byysia niiden akoille. Vai tuntuuko se rouvista kivalta, jos vähän blosaa. Voi olla, mut ei se mitenkään kaunista oo.
Farkkupuku on Remusta tyylikäs ja puku pukujen joukossa. Hän ihmettelee, miksi kukaan ei tänä päivänä käytä sellaista.Hän muistaa Eero Melasniemen, joka pitkään käytti farkkupukua.
− Aattelin, mikä partaveitsi toi jätkä. Hyvä staili ja uskollinen sille.
Pari vuotta sitten ensi-iltansa saaneen Ganes-elokuvan stailaus onnistui Remun mielestä paremmin kuin hän luulikaan.
− Pankaa överiks, ei yhtään vaatimatonta, mä neuvoin, se näyttää hyvältä.
Uusimmat
-
12:53
Liigaviikko: 18-vuotiaan komeetan huippuotteet hämmästyttävät – "Miten voi olla jo noin hyvä?"
-
12:44
Laiton rajanylittäjä jäi kiinni Parikkalassa – rajavartiolaitos sai soiton "valveutuneelta" asukkaalta
-
12:38
Nordealla jälleen ongelmia
-
12:28
Poliisi sai valmiiksi Vantaan Tikkurilan murhatutkinnan – "Perheen sisäinen teko"
-
12:26
HIFK teki yllätyshankintoja – urheilupomo kommentoi väistellen
-
12:25
Pekka Toverille merkittävä pesti: "Aika kääriä hihat"
-
12:09
Kommentti: Melania Trumpin aborttikanta hätkähdyttää – aito riitasointu vai pelkkää poliittista peliä?
-
12:09
Toimittaja testasi sata vuotta vanhan paritanssin – tätä on Lindy Hop
-
12:07
MTV oikeudessa: Asianajaja sovitti väitettyä kuristusvyötä kaulaansa – 15-vuotiaan tytön raa'an tapon ja raiskauksen käsittely alkoi itkulla
-
12:07
Helsinki-Vantaan matkalaukkukaaoksen aiheuttanut vika korjattu
-
12:05
Messin tulo räjäyttänyt pankin – miljoonat virtaavat kassaan
-
11:38
Taksikatastrofin korjaaminen matelee eteenpäin
-
11:20
Jorma Uotinen ei ole sukunsa ainoa rohkea vaikuttaja: "Tässä on kyllä jo sulateltavaa"
-
11:18
Hjallis Harkimon Leo-poika selvisi lennolleen isän oivalluksen ansiosta: "Tilanne vaikutti kaoottiselta"
-
11:16
Pian ummetuslääkkeitä saattaa löytyä kaupan hyllyltä
-
10:48
"Prinssi Williamkin fiilareissa!" – Mestarien liigan unelmamaali suunniteltiin jo ottelupalaverissa
-
10:42
Niko Hovinen HIFK:hon
-
10:41
Eeva Lehtimäen kommentti: Keskustan Kaikkonen sai kekrinsä, Orpolle jää likapyykki
-
10:30
Varoitus energiajuomista: "Yhdistelmä voi olla jopa kuolemaan johtava"
-
10:13
Jemenin huthit sanovat tehneensä lennokki-iskun Israeliin
-
Lataa lisää