Rekkaiskusta epäillyn veli kertoo taustoista: Radikalisoitui vankilassa Italiassa

Tunisialainen Anis Amri radikalisoitui veljensä mukaan vankilassa Italiassa. Perhe oli ollut tiiviisti yhteydessä tähän, mutta isku oli järkytys.

Berliinin terrori-iskusta epäillyn 24-vuotiaan tunisialaisen Anis Amrin veli kertoo uutistoimisto AP:lle, että Amri radikalisoitui vankilassa Italiassa, jonne hän lähti arabikevään tapahtumien jälkeen.

Siitä huolimatta koko perhe on järkyttynyt kuultuaan, että Amri on 12 ihmistä tappaneen iskun pääepäilty.

Veli kertoo Tunisiassa asuneen perheen pitäneen säännöllisesti yhteyttä epäiltyyn vielä tämän muutettua Eurooppaan.

– Pyydän häntä antautumaan poliisille. Jos todistetaan, että hän on ollut osallisena iskussa, me sanomme itsemme siitä irti, Abdelkader Amri kertoo AP:lle.

Rekka syöksyi väkijoukkoon Berliinin joulumarkkinoilla 1:15

Anis Amrin epäilleen ajaneen kuorma-auton ihmisten joukkoon Berliinin joulumarkkinoilla maanantaina. 12 kuolleen lisäksi iskussa loukkaantui 48 ihmistä, joista yksi on suomalainen.

Amri on vielä vapaana ja viranomaiset ovat luvanneet sadantuhannen euron palkkion hänen pidättämiseensä johtavista tiedoista. Miehen on varoitettu voivan olla väkivaltainen ja aseistettu. 

Lue myös:

    Uusimmat