Rekka kaatui ojaan Kauhajoella, lastina 40 000 kiloa lipeää

Lipeärekkaa kaatui ojaan Kauhajoella Etelä-Pohjanmaalla tiistaina aamupäivällä. Sen tyhjennys aloitettiin illalla, ja sen uskottiin kestävän tunteja. Kaikkiaan rekan kyydissä oli 40 000 kiloa lipeää.

Rekan kuljettaja vietiin tarkistettavaksi, mutta hänen vammansa eivät olleet vakavia.

Turma sattui Tokerotiellä, joka oli yhä tiistai-iltana suljettu liikenteeltä.

–  Olemme eristäneet alueen turvallisuussyistä, ja toisekseen sinne tulisi valtavasti yleisöä, jos tie avattaisiin, sanoi päivystävä päällikkö Harri Setälä.

Lipeärekkaan porattiin reikä

Lipeälasti piti alun perin tyhjentää kuljetusyrityksen toiseen ajoneuvoon. Se ei kuitenkaan onnistunut, jolloin palomiehet porasivat ojassa olleen rekan kylkeen reiän.

Lipeää siirrettiin pois pelastuslaitoksen omien siirtopumppujen avulla.

–  Veikkaan, että aamulla vasta pystytään nostamaan (ojassa olevaa) autoa, Setälä sanoi.

Juttua korjattu 6.2. klo 16.26.: Kauhajoki sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, ei Pohjois-Pohjanmaalla, kuten jutussa aiemmin virheellisesti luki.

Lue myös:

    Uusimmat