Rehtorit: Ennakkopelot kouluun paluusta osoittautuivat turhiksi

Suomessa on käytössä alle puolet koronaviruksen testauskapasiteetista 1:58
Suomessa on käytöss alle puolet koronaviruksen testauskapasiteetista.

Suurin osa peruskoulujen rehtoreista katsoi, että ennakkopelot kouluun paluusta osoittautuivat turhiksi.

Suomen rehtorit -yhdistyksen pikakyselyssä vastaajien keskiarvo päivän onnistumiselle oli 8,8.

Torstaina tehtyyn kyselyyn vastasi yli 200 rehtoria.
Kyselyn mukaan keskimäärin noin 11 prosenttia peruskoululaisista oli ensimmäisenä lähiopetuspäivänä poissa koulusta. Eniten poissaoloja oli yhtenäiskouluissa ja yläkouluissa, vähiten alakouluissa.

Eniten pohtimista rehtoreille ovat aiheuttaneet tila- ja ruokailujärjestelyt sekä riittävien turvavälien takaaminen esimerkiksi välitunneilla ja ruokajonoissa.

Myös oppitunnilta toiselle vaihtaminen, käsienpesu ja oppilaiden välinpitämättömyys ohjeita kohtaan nousevat huolilistan kärkeen.

Lue myös:

    Uusimmat