Realdoll - naisen kaltainen seksinukke

Miltä tuntuisi harrastaa seksiä nuken kanssa? RealDoll-nukke on aidon näköinen ja tuntuinen seksinukke, jonka asiakkaina käyvät tyypillisesti nuoret kokeilunhaluiset miehet.

Realdoll on toiminnallinen, realistisen näköinen ja tuntuinen silikonista valmistettu seksinukke. Suomessa Realdollin palveluksia voi ostaa Turussa, jossa nuken saa käyttöönsä puolesta tunnista eteenpäin.

– Realdoll on kuuluisa tuote, josta on tehty muun muassa lukuisia dokumentteja ja eroottisia elokuvia. Realdoll-nukkeja on myyty tuhansia, mutta kukaan muu ei niitä tietääkseni vuokraa. Idea perustuu oikeastaan juuri siihen, että moni haluaa kokeilla nukkea, mutta sen hinta on esteenä. Nyt nukkea ei tarvitse ostaa omaksi, Realdoll Escort Servicestä kerrotaan.

Realdollin tyypillinen asiakas on 25-35 -vuotias tavallinen mies, joka haluaa kokeilla kaikkea. Mukaan mahtuu toki vanhempiakin, mutta he ovat selkeä vähemmistö.

– Vaatii tiettyä rohkeutta varata aika harrastaakseen seksiä nuken kanssa, vuokraamosta selitetään.

Tapaamista varten nukke valmistellaan esimerkiksi meikkaamalla ja pukemalla se kauniisiin alusvaatteisiin tai halutun väriseen peruukkiin. Tunnelmaa voi tarvittaessa kohottaa eroottisten elokuvien avulla.

Rohkea aihe herätti laajempaa keskustelua

Realdolliin voi nyt tutustua myös valkokankaalla. Elokuvaajaopiskelija Katja Niemi teki oppilastyönään dokumentin "R" niin kuin Realdoll ja voitti oman sarjansa lyhytelokuvafestivaali Kettupäivillä. Seuraavaksi dokumentti matkaa Helsinkiin DocPoint-dokumenttielokuvafestivaaleille.

Idea dokumenttiin syntyi, kun Niemi kuuli, että Turussa on olemassa nukkea vuokraava yritys.

– Olin pari päivää tästä aivan mykistynyt, kunnes vasta tajusin että tässähän on hyvä dokumentin aihe. Aihe on kiinnostava, eikä juuri kukaan ollut kuullut siitä aiemmin. Tuntui luonnolliselta esittää se dokumentissa, Niemi kertoo.

Työssään Niemi esittelee Realdollin, sen valmistelun asiakasta varten ja käynnin jälkeiset työt. Asiakkaan näkökulman Niemi jätti dokumentista pois.

– Mietin, ettei asiakkaan näkökulma ole niin oleellinen. Ihmisten seksuaalisia haluja käsiteltäessä on vaikea selittää, miksi jokin asia on "sinun juttusi", Niemi pohtii.

Niemi innostui aiheesta niin, ettei osannut ajatella sitä arkana aiheena. Muut ovat kuitenkin pitäneet aihevalintaa rohkeana.

– Dokumentti on herättänyt keskustelua. Jotkut ovat kokeneet, että nukke edustaa oikeata ihmistä. Silloin nukke voi kertoa jotain naisten asemasta tai ihmiskaupasta. On ollut hienoa, että ihmiset ovat nähneet sen niin eri tavalla. Dokumentti onkin saanut isompia merkityksiä kuin pelkät kuvat ovat esittäneet, Niemi iloitsee.


Kuvat: Katja Niemi

Lue myös:

    Uusimmat