Real Madrid taas rahalistan kärjessä – ManU nousi kaksi sijaa

Espanjalainen Real Madrid oli maailman kovatuloisin jalkapalloseura myös kaudella 2013-2014.   

Real ylsi listan kärkeen jo kymmenettä kertaa. Muun muassa Champions Leaguen ja Espanjan cupin voittaneen seuran kokonaistulot olivat 550 miljoonaa euroa. Nousua edellisestä kaudesta tuli 31 miljoonaa.

Listalla toiseksi kipusi huonosta urheilullisesti menestyksestä huolimatta englantilainen Manchester United 518 miljoonan tuloillaan. Edellisellä kaudella seura nettosi 424 miljoonaa (4:s), joten kasvua tapahtui valtavasti. Siihen vaikuttivat varsinkin uudet pitkäkestoiset sponsorisopimukset Adidaksen ja General Motorsin kanssa. 

Kolmanneksi ylsi saksalainen suurseura Bayern München (488 miljoonaa) ennen espanjalaista Barcelonaa (485 miljoonaa).

Deloitte-yrityksen laskelmat huomioivat ainoastaan tv-oikeuksista ja mainoskaupoista saatua tulovirtaa, eikä lukemissa ole mukana muun muassa pelaajakaupoista ja muusta myynnistä saatuja tuloja.

Realin ykkössijaa selittääkin osaltaan se, että seura saa Espanjan liigan noin 600 miljoonan tv-tuloista yli puolet yhdessä toisen suurseuran Barcelonan kanssa. Espanjassa neuvotellaan tv-sopimuksista muista isoista Euroopan liigoista poiketen seurakohtaisesti, joten isot seurat ovat etuasemassa.    

Isotuloisimmat jalkapalloseurat maailmassa kaudella 2013-2014:

1. (1) Real Madrid (Espanja) 550 milj. euroa
2. (4) Manchester United (Englanti) 518
3. (3) Bayern München (Saksa) 488
4. (2) Barcelona (Espanja) 485
5. (5) Paris St. Germain (Ranska) 474
6. (6) Manchester City (Englanti)  414
7. (7) Chelsea (Englanti) 388
8. (8) Arsenal (Englanti) 359
9. (12) Liverpool (Englanti) 306
10. (9) Juventus (Italia) 279
11. (11) Borussia Dortmund (Saksa) 262
12. (10) AC Milan (Italia) 250
13. (14) Tottenham Hotspur (Englanti) 216
14. (13) Schalke 04 (Saksa) 214
15. (20) Atletico Madrid (Espanja) 170
16. (-) Napoli (Italia) 165
17. (15) Inter Milan (Italia) 164
18. (16) Galatasaray (Turkki) 162
19. (-) Newcastle United (Englanti) 155
20. (-) Everton (Englanti) 144 

Listassa sijoitus (sijoitus viime vuonna, jos 20:n joukossa), seura ja tulot miljoonina euroina. 

Lue myös:

    Uusimmat