Rauhanturvaajaliitto: Suomalaisilla ei osuutta hyväksikäyttökohuun

Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja Paavo Kiljusen tietoon ei ole tullut, että suomalaisia rauhanturvaajia olisi epäilty seksuaalisesta hyväksikäytöstä.   

- Suomalaisessa rauhanturvaajakoulutuksessa on aina lähdetty siitä, että alueella käyttäydytään sillä tavoin kuin siellä pitää käyttäytyä, Kiljunen sanoo.  

Entisten diplomaattien ja YK:n virkamiehien mukaan YK:n rauhanturvaajia on syyllistynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön vuosikymmenien ajan.   

YK:n raporttien mukaan sekä siviili- että sotilastehtävissä työskennelleitä rauhanturvaajia on käyttänyt ihmisiä seksuaalisesti hyväkseen operaatioissa eri puolilla maailmaa niin Euroopassa kuin Afrikassa. Epäiltyjä tapauksia on raportoitu yli kahdenkymmenen vuoden ajan.   

YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin mukaan esimerkiksi viime vuonna raportoitiin 79 epäilystä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.  

Asiantuntijoiden mukaan epäilyt eivät kuitenkaan yleensä johda jatkotoimiin, koska YK:n rauhanturvaajille antama koskemattomuus suojaa heitä syytteiltä. Suoja ei pelasta kaikilta rikossyytteiltä, mutta usein YK voi vain lähettää hyväksikäytöstä epäillyn rauhanturvaajan kotimaahansa ja luottaa tämän kotimaan oikeuslaitokseen.  

Nuorten oikeuksia puolustavassa Code Blue -kampanjassa vaaditaan rauhanturvaajien koskemattomuudesta luopumista, jotta hyväksikäyttäjät saadaan vastuuseen teoistaan.  

- On perverssiä ironiaa, että YK on ainoa paikka maailmassa, missä jopa kaikkein väkivaltaisimmat hyväksikäyttäjät voivat toimia lain ulkopuolella, sanoo kampanjassa mukana olevan AIDS-Free World-järjestön perustaja Paula Donovan.  

Rauhanturvaajien epäillyt hyväksikäyttötapaukset nousivat julkisuuteen viime kuussa, kun YK:n raportti vuoti julkisuuteen. Sen mukaan ranskalaiset rauhanturvaajat ovat hyväksikäyttäneet ja raiskanneet nälissään olleita lapsia ruokaa ja rahaa vastaan Keski-Afrikan tasavallassa.  

Lue myös:

    Uusimmat