Rauhantekijä Ahtisaaren hautamuistomerkiksi valittiin graniittinen oliivinlehti
Presidentti Martti Ahtisaaren haudalle tulee Harri Pakarisen teosehdotus, joka muistuttaa rauhansymbolina tunnettua oliivinlehteä.
Ahtisaari kuoli viime lokakuussa 86-vuotiaana, ja haudattiin Hietaniemen hautausmaalle.
Rauhanmiehenä tunnetun Presidentti Ahtisaaren hautajaiset pidettiin Martinpäivänä viime marraskuussa, ja haudalla on tähän asti ollut yksinkertainen, väliaikainen hautakivi.
Tavan mukaan haudan pysyvä muistomerkki valittiin kilpailun avulla.
Voittanut taideteos on vihreästä graniitista tehty, ja se kuvaa rauhan symbolina tunnettua oliivinlehteä. Teoksen nimi Autuas pohjautuu Raamatun Autuaita ovat rauhantekijät -lauseeseen (Matt 5:9). Kilpailun voitosta palkittiin lisäksi 12 000 eurolla.
Voittajasta päätti palkintolautakunta, johon kuuluivat yhdeksän hautamuistomerkkitoimikunnan jäsentä sekä kaksi Suomen Taiteilijaseuran nimeämää henkilöä. Kilpailu toteutettiin anonyymisti.
Palkintolautakunnan arvion mukaan teos on pelkistetty ja vaikuttavan kookas. Ylämaan vihreästä graniitista veistetty yksinkertainen muistomerkki ottaa leveän hautapaikan hyvin haltuun.
Toinen palkintosija teosehdotukselle Rauha
Toiselle palkintosijalle (7 000 euroa) kilpailussa tuli Aleksi Kraaman teosehdotus Rauha.
– Teoksen pinnan vaalean kivilaatan geometrian tausta ja tarina tuovat löytämisen iloa ja vievät ajatukset tilaan ja ikuisuuteen. Teos on runollisesti synnytetty kolmesta keskipisteestä lähtevistä aalloista, jotka kohtaavat toisensa, palkintolautakunta arvioi.
Kolmannen palkinnon (4 000 euroa) sai Joakim BreitensteininSävyjä. Teosehdotuksessa rakennetaan käytetyistä tiilistä huokoinen muuri. Ideana on etsiä tiilet presidentti Martti Ahtisaaren elämän ja uran kannalta merkityksellisistä paikoista.
Pertti Kukkosen ja Pekka Ojalammin ehdotus Rauhaa kohti sai tuhannen euron kunniamaininnan. Mustasta graniitista veistetty puhutteleva vaakasuuntainen teos kuvaa rauhan tekemisen prosessia.
Kilpailun loppumetreille valitut teokset ovat nyt näytillä Kansallisarkistossa, ja valmistunut muistomerkki paljastetaan haudalla niinikään Martinpäivänä marraskuun lopulla, tasan vuosi presidentti Ahtisaaren hautajaisten jälkeen.
Jutun otsikkoon ja tekstiin korjattu 15.5. kello 16.25 muistomerkin materiaali, joka on graniitti, ei marmori.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää