Rattijuoppo kaahasi poliisia pakoon Oulussa – auto päätyi mereen

Oulun keskustassa syntyi torstaina takaa-ajo, kun autoilija kieltäytyi pysähtymästä poliisin kohdatessaan.

Aleksanterinkadulla poliisipartio yritti pysäyttää autoa, johon oli kiinnitetty väärät rekisterikilvet. Autoilija lähti ajamaan poliisipartiota karkuun.

Poliisin mukaan mies pakeni poliisia Heinäpään ja Hollihaan kaupunginosissa osittain myös kevyen liikenteen väylillä. Poliisin mukaan pako kesti muutaman minuutin ja pakenevan auton vauhti oli enimmillään noin 100 kilometriä tunnissa alueella, jossa on 40 kilometrin tuntinopeusrajoitus.

Limminkadun päässä autoilija pysähtyi merenrantaan ja nousi autosta ulos. Auto lähti kuitenkin ilman kuljettajaa liikkeelle ja päätyi osittain veteen.

Paikkakuntalainen noin 30-vuotias mies otettiin kiinni tapahtumapaikalta. Häntä epäillään rattijuopumuksesta sekä alkoholin että huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajamisesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä pienemmistä rikkomuksista.

Mies toimitettiin lääkärin tarkastettavaksi, ja pelastuslaitos hinasi auton pois vedestä. Pelastuslaitos sai hälytyksen asiasta noin kello yksitoista torstai-iltana.  

Lue myös:

    Uusimmat