Raskaat taistelut Vuoristo-Karabahissa jatkuivat edelleen – Pääkaupungissa räjähti viime yönä ainakin kahdesti

1:44
Azerbaidzhan ja Armenia käyvät kiivaimpia taisteluja sitten 1990-luvun alun – katso video!

Taistelut Vuoristo-Karabahin alueella jatkuivat torstaina huolimatta kansainvälisen yhteisön tulitaukovaatimuksista.

Azerbaidzhan kertoi suunnanneensa raskasta tykistö- ja kranaattitulta Armenian asemiin, kun taas Armenia väitti lyöneensä takaisin kaikki azerien hyökkäykset.

Vuoristo-Karabahin pääkaupungissa Stepanakertissa tapahtui torstain vastaisena yönä ainakin kaksi räjähdystä. Asukkaiden mukaan niiden syinä olivat kaupunkiin tehdyt lennokkihyökkäykset.

Kumpikin osapuoli on viisi päivää kestäneiden yhteenottojen aikana kertonut aiheuttaneensa toiselle raskaita tappioita, mutta tiedoille ei ole saatu vahvistusta riippumattomasta lähteestä. Uhreja on kerrottu olevan yhteensä pitkälti toista sataa.

Muun muassa Venäjän presidentti Vladimir Putin ja hänen ranskalaiskollegansa Emmanuel Macron vaativat keskiviikkona taisteluiden lopettamista. Välittäjänä voisi toimi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin niin sanottu Minskin ryhmä.

Ryhmän puheenjohtajamaina toimivat Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja