Rasistiseksi mielletyn sivuston käyttöä koelähteenä puidaan tänään Ylioppilastutkintolautakunnassa

Ylioppilastutkintolautakunnan yleiskokous keskustelee tänään maineeltaan kyseenalaisen Breitbart-uutissivuston käyttämisestä syksyn ylioppilaskirjoitusten lähdemateriaalina.

Yhdysvaltalaista Breitbart-sivustoa on yleisesti arvioitu epäluotettavaksi, rasistiseksi, äärikansallismieliseksi ja valheelliseksi. Sivuston materiaalia on käytetty lähteenä yo-kirjoitusten englannin kuullunymmärtämiskokeessa useita kertoja tällä vuosikymmenellä.

Syksyn kuullunymmärtämiskokeen Breitbart-sivustoon pohjautuvissa äänitteissä käsiteltiin muun muassa marxismia. Tehtävänantoon ei liittynyt tiedon luotettavuuden arviointia.

Ylioppilastutkintolautakunta on vakuuttanut, että yo-kokeessa käytetyt Breitbart-sivuston tekstiosiot ovat täysin puolueettomia ja neutraaleja, kuten koetekstiltä edellytetään. Lautakunta on kuitenkin pahoitellut kyseenalaisen sivuston päätymistä lähteeksi.

Lautakunnan puheenjohtaja, professori Patrik Scheinin sanoi aikaisemmin syyskuussa STT:lle, ettei pidä Breitbart-lähteen käyttöä onnistuneena.

– Se on huono idea, että käytämme sen kaltaisia lähteitä, joihin emme halua ohjata lukiolaisia tai abiturientteja. Jos he näkevät, että tämä lähde on käytössä ja he ajattelevat, että heidän täytyy valmistautua kokeisiin lukemalla sieltä lisää tavaraa ja se on arveluttavaa, pitää tämä ohjausvaikutus ennakoida.

Asian nosti julkisuuteen aiemmin syyskuussa Helsingin Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat