Räsänen helpottaisi työperäistä maahanmuuttoa
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen helpottaisi työperäistä maahanmuuttoa. Työperäisen maahanmuuton saatavuusharkintaa pitäisi hänen mielestään väljentää tai poistaa se kokonaan.
Euroopan talousalueen ulkopuolelta tehtäviä rekrytointeja rajoitetaan tällä hetkellä niin sanotulla saatavuusharkinnalla. Sen mukaan työnantajan on pystyttävä osoittamaan, ettei vastaavaa työvoimaa ole jo tarjolla.
Räsäsen mielestä turhan byrokratian karsiminen auttaisi niin yrityksiä kuin maahanmuuttajia.
– Tällä hetkellä lupaa pitää ensin hakea monelta luukulta ennen kuin pääsee töihin. Esimerkiksi monen yrityksen kannalta tilanne on hankala, jos töihin halutaan tiettyjä työntekijöitä.
Räsänen ei usko, että saatavuusharkinnan keventäminen johtaisi työehtojen polkemiseen, mitä muun muassa palkansaajajärjestöissä on pelätty.
Nykyinen hallitus linjasi vielä neljä vuotta sitten, että työvoiman saatavuusharkinta on syytä säilyttää ennallaan. Samalla hallitusohjelmaan kuitenkin kirjattiin, että säätelyä osittain purkaneen Ruotsin kokemuksia on syytä seurata.
Räsäsen mielestä on selvää, että Suomeen tarvitaan työntekijöitä ulkomailta. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tarvetta on bussinkuljettajille ja siivoojille. Tarvetta on Räsäsen mukaan niin matalamman kuin korkeammankin palkan aloilla.
Uusimmat
-
07:26
Max Verstappen dominoivalla tavalla Japanin aika-ajoihin – McLaren vahvoissa asemissa
-
07:24
Ruotsin Södertäljessä räjähdys omakotitalon vieressä – epäiltyjen etsinnässä mukana helikoptereita ja poliisikoiria
-
07:20
Kun lapsi kuolee, lukee vanhemman sairauslomatodistuksessa usein masennus tai trauma – Käpy ry toivoo Suomeen ansiosidonnaista suruvapaata
-
07:15
MTV osallistui poliisin pimeiden pyörien ratsiaan – poikkeuksellinen video saavutti supersuosion
-
07:11
Keskusta kokoontuu ylimääräiseen puoluekokoukseen nimeämään Rehnin presidenttiehdokkaakseen
-
07:07
Venäläispakki avaa Suomi-fiaskon taustat: Roman Rotenberg hämmensi, Leijonille naurettiin: "Täysi sotku"
-
07:01
Pernilla Böckerman ja Anssi Heikkilä saivat viimeksi kritiikkiä tuomareilta – kääntävät sen vahvuudeksi: "Se on oppimisen paikka, aina ei tule sitä hyvää palautetta"
-
06:41
Venäjän ohjusiskussa loukkaantuneiden määrä nousi yli kolmeenkymmeneen – MTV seuraa sotaa
-
06:27
Viileiden kesien odotetaan nousevan Lapin matkailuvaltiksi
-
06:24
Suomalaismies puuhasi vallankumousta USA:ssa ja sai FBI:n peräänsä
-
06:08
Haitin pääministeri vetosi YK:n yleiskokoukseen saadakseen kriisien kanssa kamppailevaan maahan kansainvälisiä joukkoja
-
05:46
Vesa osti 150 000 euroa maksaneen matkalipun avaruuteen yli kymmenen vuotta sitten – näin hän suhtautuu pian koittavaan matkaan
-
05:44
Italian ex-presidentti Giorgio Napolitano kuoli 98-vuotiaana
-
05:31
Kadonneen F-35-hävittäjän pilotti laskeutui asuintalon pihaan – seurasi eriskummallinen hätäpuhelu
-
05:13
Pohjoisessa alkaa pitkien öiden aika – tänään on syyspäiväntasaus
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
21:39
Salwan Momika suunnitteli jälleen Koraanin polttoa Ruotsissa – poliisi kielsi turvallisuussyihin vedoten
-
Lataa lisää