Rallin MM-sarjan ennätysmies ei ole lyönyt kypärää naftaliiniin – "Kuski voi olla joku muukin kuin Jari-Matti"

Rallin MM-sarjan kautta aikain kokenein kilpailija Miikka Anttila ei tyrmää mahdollista paluuta WRC-karkeloihin.

Jari-Matti Latvalan kartanlukijana vuodesta 2003 lähtien toiminut Anttila jäi tyhjän päälle viime kauden jälkeen, kun Latvala ei saanut työpaikkaa MM-sarjasta. Anttila on toki nähty Ruotsin MM-osakilpailussa tänä vuonna, mutta mies istui tuolloin Eerik Pietarisen vieressä.

– Kyllä paluu MM-sarjaan olisi siinä mielessä mahdollista, että homma jäi vähän meillä Jari-Matin kanssa kesken. Olin miettinyt, että vielä olisi pari kolme vuotta jäljellä ja sen jälkeen voisi lopettaa, kun itsestä siltä tuntuu, Anttila sanoo MTV Urheilulle.

– Nyt ne rallihommat loppuivat vähän puskan takaa. Siitä ei jäänyt niin kiva maku. Jos tulisi mahdollisuus, niin vakavasti harkitsisin, että katsoisiko kuitenkin vielä muutaman vuoden sitä maailmaa, lempääläinen jatkaa.

Mitään pienempää sarjaa Anttilalla ei ole palo kiertää, mutta MM-sarja olisi toinen tarina.

– Pitää kuitenkin olla WRC-auto ja täysi MM-sarja ennen kuin harkitsisin siirtymistä takaisin ralliin. Kuski voisi olla joku muukin kuin Jari-Matti. Ehkä kuskin pitäisi kuitenkin olla suomalainen. Olisi liian iso taakka vaihtaa tässä vaiheessa englanninkieliseen nuottiin, ennätykselliset 220 MM-rallia kilpaillut Anttila summaa.

– Ajoimme Eerikin kanssa muutaman rallin, ja vaikka Jari-Matin kanssa oli numeronuotit, niin aika nopeasti pääsin myös Eerikin nuottiskaalaan sisään. Pari kolme päivää se otti treeniä. Siinä mielessä kuka tahansa suomalaiskuski kävisi.

Vaikka Anttila jäi työttömäksi rallin MM-sarjasta, löytyi miehelle kuitenkin uusi työ lajin parista. Anttila toimii tätä nykyä Suomen MM-rallin apulaiskilpailunjohtajana.

– Periaatteessa homma lähti siitä, että Mahosen Jarmo (AKK:npuheenjohtaja) oli havainnut Kai Tarkiaisella (Neste Rallin kilpailunjohtaja) olevan liikaa töitä. Kaitsulla oli ihan liian iso työtaakka. Sitä helpottaakseen Jarmo halusi siihen jonkun, joka tekee osan Kaitsun hommista, Anttila valottaa.

Lue myös:

    Uusimmat