Rakettikaupassa uskotaan koronan piristävän ilotulitteiden myyntiä: "Se on ehkä siirtänyt hankintaa kuluttajapuolelle"

Ilotulitukset on peruttu useassa kaupungissa, mutta kuluttajamyyntiin se ei vaikuta – MTV vieraili rakettikaupassa 8:17
Katso videolta, kuinka rakettien myynti on lähtenyt käyntiin "koronavuoden" lähestyessä loppuaan!

Ilotulitteiden vuosittainen myynti on jälleen alkanut. Rakettien paukuttelu on herättänyt aiempina vuosina keskustelua ja ilotulitteiden kuluttajamyyntiä on vastustettu esimerkiksi kansalaisaloitteella. 

Suomen Rakettitukun toimitusjohtaja Antti Aitto-ojan mukaan rakettien myynti on käynnistynyt hyvin. Hän uskoo, että ilotulitteiden myynnissä saatetaan ylittää viime vuoden luvut, sillä koronatilanteen vuoksi kaupunkien yleisiä ilotulitusnäytöksiä on peruttu.

– Se on ehkä siirtänyt rakettien hankintaa enemmän tänne kuluttajapuolelle, hän arvioi.

Raketit ovat jakaneet aiempaa enemmän mielipiteitä parin viime vuoden aikana ja myös ilotulitteiden suosio on osoittanut hiipumisen merkkejä. Ala ei ole vielä valmis luovuttamaan.

– Ajateltiin että tästä vuodesta tulee nyt se vuosi, kun päästään katsomaan, mikä se (myynnin) taso on ja palautuuko se ennalleen, Aitto-oja sanoo viitaten pariin heikompaan myyntivuoteen.

Kriittisyys on jo osin vaikuttanut rakettivalikoimaan: tarjolla on aiempaa hiljaisempia paukkuja ja muovijätettä on pyritty vähentämään. Myös väärinkäytettynä herkästi henkilövahinkoihin johtaneita tuotteita on poistettu, Rakettitukun toimitusjohtaja kertoo.

Yleisten ilotulitusten peruminen harmittaa

MTV Uutiset Live jalkautui Helsingissä kauppakeskus Rediin pientä kuluttajakierrosta varten.

Kameran eteen astelleet Meri-Tuuli, Aarne ja Mira eivät kukaan olleet aikeissa ostaa raketteja.

– En ole oikein sellainen rakettien räjäyttelijä muutenkaan. Olen yleensä tykännyt katsella, kun muut ovat niitä räjäytelleet. Tänä vuonna ehkä vähän vähemmän, Meri-Tuuli sanoo.

– Emme aio ostaa, kun on lapsikin niin pieni vielä, ettei oikein pääse ulos räjäyttelemään kunnolla, kun pelästyy, kertoo Mira.

Helsingin kaupungin yleisen ilotulituksen peruminen koronan takia harmittaa.

– Harmittaa, kun ikkunasta on yleensä nähnyt aika hyvin kaupungin ilotulituksia. Jää nyt näkemättä sekin, toteaa Aarne.

Lue myös:

    Uusimmat