Rajun kritiikin kohteena ollut Facebook teki lähes 10 miljardin dollarin voiton kolmannella vuosineljänneksellä – somejätistä ilmi uusia kohuväitteitä

Facebookista rajuja väitteitä julki – yrityksen entisen analyytikon mukaan Facebook vahvistaa vihan tunnetta ja poliittista levottomuutta 0:58
Facebookista rajuja väitteitä julki – video: Frances Haugen CBS-kanavan 60 minutes -ohjelman haastattelussa

Teknologiayhtiö Facebook kertoo tehneensä juuri päättyneellä kolmannella vuosineljänneksellä voittoa yli yhdeksän miljardia Yhdysvaltain dollaria.

Yhtiö sanoo, että se on 17 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Lisäksi yhtiö kertoo, että sen käyttäjämäärät ovat jatkaneet kasvuaan.

Facebookin mukaan sen käyttäjämäärät ovat kasvaneet kuusi prosenttia ja sen palveluilla on nyt lähes kolme miljardia käyttäjää.

Yhtiö omistaa sosiaalisen median palveluista muun muassa Facebookin, Instagramin ja Whatsappin.

Somejätti on ollut valtavan kritiikin kohteena

Somejätti on saanut viime aikoina osakseen voimakasta kritiikkiä väitteestä, jonka mukaan se laittaisi yrityksen tuotot käyttäjiensä turvallisuuden edelle.

Facebook on ollut kriisin keskellä sen jälkeen, kun yhtiön entinen työntekijä Frances Haugen vuoti julkisuuteen tietoja ja asiakirjoja yhtiön sisäisistä käytännöistä.

Haugenin vuotamien tietojen mukaan somejätti on tietoinen siitä, että sen alustoja käytetään vihan, väkivallan ja disinformaation levittämiseen ja että sen alustat vahingoittavat lasten ja nuorten mielenterveyttä.

Algoritmi ruokkii myrkyllistä polarisaatiota

Vain tunteja ennen tuoreen tuloksen julkaisemista Yhdysvalloissa oli julkaistu jälleen uusia väitteitä Facebookin toiminnasta.

Mediatietojen mukaan Facebook taipui valtion sensuurille Vietnamissa ja että yhtiö antaa vihapuheen jatkua kielellisten puutteiden takia.

Facebookin on myös kerrottu tietävän, että sen algoritmi ruokkii myrkyllistä polarisaatiota verkossa.

Facebook on arvostellut uutisoinnin olevan valikoivaa ja näyttävän miljardien ihmisten käyttämän sosiaalisen median huonossa ja virheellisessä valossa.

Yhtiön toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on kiistänyt väitteet tuottojen laittamisesta ihmisten turvallisuuden edelle.

Yli 500 miljoonan Facebook-käyttäjän tiedot vuodettiin – asiantuntija perkaa massiivista tietovuotoa 4:16
Yli 500 miljoonan Facebook-käyttäjän tiedot vuodettiin huhtikuussa, mukana liki 1,4 miljoonan suomalaisen tietoja – asiantuntija perkaa massiivista tietovuotoa

Lue myös:

    Uusimmat