Rajavartiolaitos paljasti kansainvälisen ihmissalakuljetusringin Helsinki-Vantaalla – epäiltyjä otettu kiinni Suomessa, Ruotsissa ja Britanniassa

Rajavartiolaitos on paljastanut Manner-Euroopasta Britanniaan ihmisiä salakuljettavan rikollisryhmän.

Ryhmä paljastui tammikuussa, kun Helsinki-Vantaan lentokentällä jäi kiinni Ruotsin kansalainen, jonka seurassa oli Ruotsin passia käyttänyt kuwaitilainen.

Rajavartiolaitoksen mukaan miehet olivat tulleet Pariisista ja menossa Helsingin kautta Lontooseen.

Kyseisen ruotsalaismiehen epäillään salakuljettaneen kaksi muutakin ulkomaalaista Suomesta Britanniaan toisten henkilöiden passeilla joulu–tammikuun aikana.

Rajavartiolaitoksen tutkittavana olevat teot ovat osa lukuisten salakuljetusten sarjaa, jossa ihmisiä on salakuljetettu Manner-Euroopasta eri maiden kautta Isoon-Britanniaan.

– Tekojen taustalla epäillään olevan ainakin Ruotsissa ja Iso-Britanniassa vaikuttava ammattimainen salakuljetusrinki, jonka epäillään veloittaneen salakuljetettavilta noin 8000 euroa per matka, Rajavartiolaitos kertoo tiedotteessa.

Tapauksen tutkinnassa paljastui myös, että Suomessa kiinni jäänyt Ruotsin kansalainen oli anonut turvapaikkaa Isossa-Britanniassa kuwaitilaisena ja antanut viranomaisille väärät henkilötiedot.

Asia tuli ilmi, kun Ruotsin kansalaisen ja kuwaitilaisen sormenjälkiä vertailtiin. Tulos paljasti, että kyseessä oli yksi ja sama mies.

Tutkinnan mukaan on viitteitä siitä, että epäilty oli luonut itselleen väärän identiteetin saadakseen käyttöönsä peitehenkilöllisyyden muun muassa salakuljetustoimintaa varten.

Suomen viranomaiset tekivät tutkinnan aikana tiivistä yhteistyötä poliisivirasto Europolin ja rikosoikeudellisen yhteistyön viraston Eurojustin tukemana.

Myös Ruotsin ja Britannian viranomaiset tekivät kotietsintöjä ja kiinniottoja.

Suomessa epäiltynä oleva Ruotsin kansalainen on ollut kiinniotettuna ja vangittuna tammikuun 2020 lopusta alkaen epäiltynä törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä.

Rajavartiolaitoksen mukaan tutkinta siirtyy hänen osaltaan lähiaikoina syyteharkintaan.

Liigan muiden jäsenten osalta tutkinta jatkuu Suomessa ja ulkomailla.

Lue myös:

    Uusimmat