Puu kaatui sitä kaatamassa olleen päälle Kokkolassa – pelastuslaitos riensi apuun

Pelastuslaitos kertoo pelastaneensa puun alle jumiin jääneen henkilön Kokkolassa.

Henkilö oli ollut kaatamassa puuta, mutta jäänyt syystä tai toisesta itse sen alle. Pelastuslaitoksen mukaan henkilö oli jäänyt jaloistaan kiinni.

Pelastuslaitos sai tehtäväkseen lähteä auttamaan puunkaatajaa puoli kolmen jälkeen iltapäivällä. Tapauksesta julkaistun tiedotteen perusteella paikalle hälytettiin yksi pelastuslaitoksen yksikkö.

Pelastuslaitos kertoo, että pelastettava löydettiin pienen etsinnän jälkeen.

Päälle kaatunut puu poistettiin sahaamalla, minkä jälkeen ensihoito siirsi potilaan tapaturmapaikalta.

Lue myös:

    Uusimmat