Putous lähti räjähtävästi käyntiin! Uudet näyttelijät laittoivat heti kaikkensa likoon

Putous starttasi räjähtävästi, kun Putous-näyttelijät astelivat ensimmäistä kertaa yhdessä lavalle.

Putous alkoi heti tositoimilla, kun juontaja Roope Salminen totesi, että näytteijät pääsevät heti laulamaan improvisoiden suorassa lähetyksessä.

– Ajattelin että ensimmäisen tulikokeen kunniaksi pääsette laulamaan, Roope totesi järkyttäen näyttelijöitä.

Roope osoitti jokaiselle näyttelijälle oman tyylilajinsa ja näyttelijät tulkitsivat itse keksimiään kappaleita muun muassa oopperan ja poikabändin tyyliin. Lisäksi jaksossa kuultiin myös esimerkiksi humppaa ja diskomusiikkia. 

Yksi Putouksen odotetuimmista hetkistä koittaa ohjelman loppupuolella, kun uudet sketsihahmot marssivat vihdoin esiin. Mukana on kahdeksan toinen toistaan hupaisampaa sketsihahmoa, joista yksi saa kauden lopuksi kunnian kutsua itseään Vuoden sketsihahmoksi.

Uutta Putousta tähdittää joukko uusia nimiä, mutta mukaan mahtuu muutama aiemmilta kausiltakin tuttu näyttelijä. Putouksessa tulevalla kaudelle itsensä ja ammattitaitonsa peliin laittavat Helmi-Leena Nummela, Lauren Lehtinen, Timo Lavikainen, Ernest Lawson, Mikko Penttilä, Christoffer Strandberg, Terhi Suorlahti ja Pilvi Hämäläinen.

Putous MTV3-kanavalla lauantaisin klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat