Putouksen Ville Tiihonen: Lauantai on melkoinen ihmiskoe!

Putouksen Ville Tiihonen kuvailee lauantaisia suoria lähetyksiä mielenkiintoiseksi ihmiskokeeksi.

Putous-tähdillä on lauantaina edessään jo syksyn viides suora Putous-lähetys. Vaikka ohjelmaa riittää pitkin viikkoa, pisin päivä näyttelijöille on luonnollisesti lauantai.

Päivä alkaa jo aamulla, ja päättyy vasta, kun televisiokamerat sammuvat yhdeksältä illalla.

– Lauantait ovat kyllä melkoisia ihmiskokeita. Päivä on pitkä, ja lähetyksen alkaessa, kun duunia on alla jo kymmenen tuntia ja on jo ihan kuitti, pitäisikin olla skarpeimmillaan! Alussa se oli melkoinen kulttuurisokki, Ville Tiihonen naurahtaa.

Helppoa ei ole lähetyksen jälkeenkään, jolloin koko viikon uurastus purkautuu hetkessä.

– Se on kuin henkinen monttu. Rotsi on tyhjä menneen viikon jäljiltä, mutta pikku hiljaa se alkaa siitä taas uudelleen täyttyä.

Tiihosen sketsihahmo putosi kisasta ensimmäisenä, joten vapaa-aikaa on siunaantunut miehelle viime viikkoina hieman aiempaa enemmän. Sen mies on käyttänyt arkisiin asioihin.

– Se aika menee pyykäten ja siivoten ja hoidellen muita asioita, jotka ovat tässä jääneet hieman heitteille. Tällä viikolla olin myös pitkästä aikaa Stella Polariksen lavalla, ja se teki kyllä eetvarttia! Kun pääsin hetkeksi ihan toiseen maailmaan, huomasin kyllä, että se freesasi menoa myös Putous-hommissa, Tiihonen kertoo.

Putous MTV3-kanavalla lauantaisin kello 19.30

Lue myös:

    Uusimmat