Putinin passi tarkastettiin

Putinin passi tarkastettiin 0:46
Videolla näkyy, kuinka Putinilta pyydetään hänen passinsa tarkastettavaksi.

Vladimir Putin haluaa jälleen presidentiksi.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on virallisesti jättänyt paperit hakeakseen kolmannelle peräkkäiselle kaudelleen presidenttinä. Yhteensä Putin on ollut vallassa joko presidenttinä tai pääministerinä vuodesta 1999.

Putin vieraili maanantaina Moskovassa sijaitsevassa Venäjän keskusvaalilautakunnassa, jossa myös hänen passinsa tarkastettiin. Venäjällä julkaistiin Putinin vierailusta video, jonka uutistoimisto Reuters on välittänyt.

Itsenäisenä ehdokkaana

Sunnuntaina kerrottiin Putinin hakevan ensi vuoden vaaleissa presidentiksi itsenäisenä ehdokkaana, eikä Yhtenäinen Venäjä -puolueen ehdokkaana.

Putin kertoi jo parisen viikkoa sitten hakevansa jatkokaudelle.

– Minulla on ollut erilaisia ajatuksia eri aikoina, mutta nyt on aika, jolloin päätös on tehtävä, Vladimir Putin sanoi armeijan kunniamierkkien jakoseremoniassa 8. joulukuuta.

Lue myös:

    Uusimmat