Purra: Tarkemmat tiedot säästöistä kerrotaan maanantaina
Valtiovarainministeri RIikka Purra kommentoi ministeriönsä sisäisiä budjettineuvotteluja torstaina. Hänen mukaansa tarkempia lukuja kerrotaan maanantaina.
Hallituksen suunnittelemat säästöt tarkentuvat ensi viikon alussa, kun valtiovarainministeriöstä kerrotaan tänään alkaneiden neuvottelujen tuloksesta. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) totesi torstaina neuvottelujen aluksi, ettei tarkempia lukuja julkaista vielä tässä vaiheessa.
– Maanantaina julkaistaan ministeriön kanta. Tänään olemme käsitelleet yleistä talouden tilaa. Joitakin epävarmuuksia liittyy esimerkiksi talouskasvun suuntaan, ja tiedossa on, että talouskasvu on ollut kitualista, Purra totesi.
Hänen mukaansa budjetissa on tavoite korjata julkista tavoitetta hallitusohjelman mukaisesti sekä puuttua huomattavaksi nousseeseen alijäämään ja julkiseen velkaantumiseen.
– On hyvä tuoda esille, että vaikka hallitusohjelma ja yksittäiset budjetit puuttuvat tähän asiaan voimakkaasti, niin emmehän me ole tilannetta pelastamassa. Tämä vaatii määrätietoisia toimia jokaisessa budjetissa. Eli kun katsoo tilannetta vuoden 2027 tasossa, niin silloinkin meidän velkaantumisemme on hyvin korkeaa. Tarkoittaa sitä, että nyt on viimeinen hetki tehdä näitä toimia, Purra sanoi.
Lue lisää aiheesta: Suora lähetys klo 12: Tällaisia säästöjä hallitus suunnittelee – Riikka Purra kertoo VM:n budjettineuvotteluista
Hallitusohjelmassa suunnitellaan yhteensä noin kuuden miljardin euron verran sopeutustoimia, joista yli neljä miljardia on tarkoitus toteuttaa suorilla menosäästöillä.
Kaikkia hankkeita ei vielä ensi vuonna saada liikkelle, vaan toimia käynnistetään vähitellen, etenkin vuodesta 2025 alkaen. Kaikki hallitusohjelmassa mainitut säästöt on kuitenkin tarkoitus toteuttaa.
– Esimerkiksi arvonlisäverokannan nostossa kymmenestä 14 prosenttiin on hieman suurempaa viivettä, mutta hallitusohjelmassakin se oli merkitty vuodelle 2025 alustavasti, Purra sanoi.
Uusimmat
-
09:21
Sisarvaimot-sarjasta tutun ex-parin 25-vuotiaana kuolleen pojan vahvistettiin tehneen itsemurhan
-
09:15
Laihdutuslääke Ozempicista uusi suotuisa havainto – voisi "muuttaa kaiken"
-
09:12
Sotahistorioitsija lyttää Putin-uutisoinnin: "Värinää ja tärinää – toivotaan toivotaan"
-
09:03
Jukka Jalonen jyrähti MM-kisojen erikoisista kulissikäänteistä – Leijonien suuntaan napakka viesti: "Helvettiin ja nopeasti!"
-
08:59
"Rakkaus kuuluu kaikille" – kirkolliskokous pui piispojen esitystä kahdesta avioliittokäsityksestä
-
08:57
Naisleijonat jatkaa tutussa komennossa
-
08:36
Olkiluoto 3 tuottaa taas sähköä
-
08:20
Leijonat-vahdeista yksi ehti tilata uuden maskin MM-kisoihin: "Modernia ja retroa"
-
08:15
Windows95man Voguessa: "Alastomuus on minulle luonnollista"
-
08:13
PS pysyy kannassaan: Yleltä pois 25 prosenttia – "Realiteetit valjenneet"
-
08:00
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
07:45
Kuin kaksi marjaa! Näky Coloradon vaihtopenkillä naurattaa NHL-faneja
-
07:40
Granaattiomenan kuoriminen siististi on mahdollista – katso näppärä tekniikka
-
07:10
Professori: Ikääntyvien hoivamenot eivät ole todellinen uhka kansantaloudelle
-
07:08
Kansainvälinen tuomioistuin koolla jälleen Gazan sodan tiimoilta – Etelä-Afrikka vaatii oikeutta kieltämään Israelin etenemisen Rafahiin
-
06:45
Video: Ukraina pääsi kohutun venäläisen "kilpikonnatankin" ihon alle
-
06:41
Mikko Rantanen nousi harvalukuiseen ja legendaariseen joukkoon – Colorado onnistui pakkoraossa
-
06:32
Amnesty: Thaimaan valtio vakoilee nais- ja sateenkaariaktivisteja israelilaisella Pegasus-vakoiluohjelmalla
-
06:29
Voiko jäätelö olla ravitseva ja terveellinen välipala? Kiinnitä huomiota tähän
-
06:29
MM-Leijonien mysteerimies takoo opintoja pelien ohella – NHL-sopimus alleviivaa mestariluotsin huimat puheet
-
Lataa lisää