Puolustusministeri Niinistö: Suomi on aloittanut kansainvälisen suursotaharjoituksen valmistelun

Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan kansainvälisen sotaharjoituksen valmistelutyöt on aloitettu ja harjoitus voidaan järjestää aikaisintaan vuonna 2020.

Harjoituksen esikuva on Ruotsissa syksyllä järjestetty Aurora, johon osallistui noin 20 000 sotilasta Ruotsista ja kumppanimaista.

– Tarkoitus olisi järjestää Ruotsin viime syyskuisen Aurora-pääsotaharjoituksen tapainen harjoitus, joka kokoaisi laajasti varusmiehiä, reserviläisiä ja kantahenkilökuntaa harjoittelemaan. Kaikki puolustushaarat yhdessä, meidän keskeisten kumppaneidemme kuten Ruotsin, Yhdysvaltojen ja muiden maiden kanssa, Niinistö (sin.) sanoo MTV:n Uutisextra-ohjelman haastattelussa.

Suuren kansainvälisen harjoituksen valmistelu kestää Niinistön mukaan ainakin pari kolme vuotta.

– Näin suuren harjoituksen osalta puhutaan aika pitkästä aikajänteestä. Sanoisin, että aikaisintaan vuonna 2020 tällainen harjoitus on mahdollinen. Mutta nyt sen valmistelutyöt on aloitettu, ja positiivista valoa on tullut eri suunnista.

Niinistön mukaan tavoitteena on muun muassa harjoitella kansainvälisen avun vastaanottamista.

– Puolustusvoimilla on uusi lakisääteinen tehtävä viime kesästä alkaen, ja se on kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen. On syytä harjoitella tätä avun vastaanottamista yhdessä kumppaneiden kanssa. Jos joudumme kriisiin, pulaan, niin on hyvä, että olemme harjoitelleet sitä avun vastaanottamista.

Tieto suuren kansainvälisen sotaharjoituksen valmistelusta käynnistänee keskustelun siitä, millaisen viestin tämän tyyppisen harjoituksen järjestäminen antaa.

– Se lähettää sellaisen viestin, että Suomi vastaa omasta valtioalueestaan ja puolustautuu sotilasliittoon kuulumattomana maana, mutta on valmis ottamaan apua kumppaneiltaan, jos tarve niin vaatii, Niinistö linjaa.

Jussi Niinistön koko haastattelu Uutisextra-ohjelmassa MTV3-kanavalla lauantaina 4.11. klo 19.10.

Lue myös:

    Uusimmat