Puolustusministeri Häkkänen: Lännellä on ylivoima Venäjään verrattuna – "Jos me haluamme, Ukraina voittaa"
Puolustusministeri uskoo Ukrainan voittoon, jos länneltä vain riittää poliittista tahtoa.
Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan Yhdyvaltain kongressissa pelataan nyt hyvin kovilla panoksilla Ukrainan näkökulmasta.
Yhdysvallat on Ukrainan tärkein yksittäinen tukija, mutta nyt sen apu kangertelee pahasti.
– USA on ollut myös henkinen johtaja Ukrainan puolustustaistelun tukemisessa, Häkkänen kuvailee.
– Euroopan suuristakaan maista kukaan ei tähän kyennyt, mikä on aika surullista.
Häkkäsen mukaan hän on vienyt Suomen viestiä Yhdysvaltoihin, kuten muutkin eurooppalaiset johtajat. Pääviesti on se, että maailman turvallisuustilanne on muuttumassa ja Yhdysvallat tarvitsee liittolaisiaan.
Häkkänen: Ukrainan voitto on tahdosta kiinni
Euroopan komissiolta odotetaan lähipäivinä uutta teollista strategiaa ja investointiohjelmaa eurooppalaiselle puolustusteollisuudelle.
– Pääviesti on se, että Euroopan turvallisuudessa tarvitaan Natoa, mutta tarvitaan myös Euroopan Unionia vahvasti, Häkkänen kuvailee.
Rahoitusmallista puolustusministeri ei vielä halua linjata tarkasti.
– Voi olla mahdollista, että myös poikkeuksellisia mekanismeja tarvitaan, jos muuten ei saada rahoitusmalleja järjestymään.
Häkkäsen mukaan tällaiset mekanismit voisivat olla esimerkiksi yhteisrahoitusmekanismeja. Tällä hetkellä Suomikin saa korvauksia rauhanrahastosta, kun on antanut tavaraa Ukrainalle.
– Pitääkö näiden rahastojen olla suurempia jatkossa? Se on iso poliittinen kysymys, mutta nyt pitää saada joku päätös aikaiseksi, että Eurooppa saa materiaalia, koska Venäjä pääsee muuten etenemään.
Häkkäsen mukaan Euroopalla on olemassa kaikki valmiudet Ukrainan tukemiseen, jos poliittista tahtoa riittää.
Hän muistuttaa, että lännellä on jo nyt huomattava taloudellinen ylivoima Venäjään verrattuna. Myös sotilasmenot ovat satoja miljardeja Venäjää suuremmat.
– Jos me haluamme, Ukraina tulee voittamaan.
Katso koko Ukraina-erikoislähetys Asian ytimessä -ohjelmassa MTV Katsomosta.
Uusimmat
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
Lataa lisää