UMK-kilpailusta tutuksi tullut Goldielocks asui vuosia Berliinissä, mutta muutti hiljattain huippumuodin parissa työskentelevän miehensä vuoksi Pariisiin.
Artisti Goldielocks, Ella Mäntynen, 24, tekee kappaleita yhdessä veljensä Lauri Mäntysen kanssa, joka tuottaa ja soittaa instrumentit. Goldielocks tekee puolestaan lyriikat ja säveltää laulumelodiaa.
– Laulumelodiaa sävellämme monesti yhdessäkin. Se on hyvä dynamiikka, koska minä olen räiskyvämpi ja hän rauhallisempi. Tasapainotamme toisiamme. Sisaruksina pystymme sanomaan todella suoraan, ettei missään nimessä tuota. Pystymme sanomaan mielipiteemme todella avoimesti, Goldielocks kertoi Huomenta Suomessa 19. lokakuuta.
Artisti on asunut vuosia Berliinissä, mutta muuttanut pari kuukautta sitten Pariisiin.
– Mieheni työt veivät Pariisiin –hän on huippumuodin parissa töissä. Ihana tilanne urallani siinä mielessä, että voin tehdä musiikkia mistä vaan ja joka tapauksessa reissaan todella paljon. Ja Pariisi on aika inspiroiva kaupunki, artisti sanoi.
