Suomessa on tehty takkoja niin kauan kuin muistia piisaa. Isoja ja pieniä, korkeita ja matalia. Muoto- ja kokovalikoimaa on. Yksi piirre on kuitenkin yleinen varsinkin pariakymmentä vuotta vanhemmissa takoissa: ne ovat hyvin tummia. Onhan tiiltä useinkin rapattu, mutta vähintään yhtä usein ne on jätetty silleen. Komean ja vahvan näköistä, mutta usein vaikutelma on myös raskas ja jopa pimeä.
Modernit takat ovat hyvin sisustuksellisia – vaaleita ja keveitä. Pintavaihtoehtojakin on kaakelista mitä erilaisimpiin laasteihin ja kiviin. Katsojapalautteestamme päätellen monella on nyt tarve muuttaa vanhoja, tummia takkojaan nykyaikaisempaan suuntaan: halutaan vaaleampaa. Tässä näytämme, kuinka se onnistuu.
Keinoja on itse asiassa monia. Jos tiilikuvio halutaan kokonaan piiloon – tavoitellaan siis täysin sileää pintaa – tasoitetaan sementtipohjaisella laastilla yli kahteen, kenties kolmeen kertaan kunnes kuvio katoaa ja pinnoitetaan sitten hiertopinnoitteella. Tämä voidaan tehdä joko levittämällä liipillä ja hiertämällä – hiertämisessä on käytettävä solukumilastaa – tai ruiskuttamalla.
Mekin käytämme nyt hiertopinnoitetta, mutta tällä kertaa asukas haluaa jättää tiilikuvion näkymään uuden, vaaleamman pinnan alta. Pinnoite levitetään pintaan liipillä ja sen jälkeen siihen harjataan elävä kuvio. Pieni lisämauste on se, että takan hiukan reunoja syvemmällä oleva etuseinä käsitellään vaaleammalla ja reunat tummemmalla pinnoitteella. Tämä tarkoittaa sitä, että työ on tehtävä kahdessa osassa – reunojen käsittelyä ei voi aloittaa, ennen kuin keskiosa on kokonaan kuivunut.
Värisävyjä on lukuisia; täysin valkoista pintaa haluavan kannattaa kuitenkin harkita antiikkilaastin käyttöä. Tämä pinnoite soveltuu lämpötilankestoltaan kuorellisiin takkoihin. Jos runko on muurattu suoraan tulipesän ympärille eikä takassa ole erillistä kuorta, on etsittävä muita konsteja.
