Suomessa on tehty takkoja niin kauan kuin muistia piisaa. Isoja ja pieniä, korkeita ja matalia. Muoto- ja kokovalikoimaa on. Yksi piirre on kuitenkin yleinen varsinkin pariakymmentä vuotta vanhemmissa takoissa: ne ovat hyvin tummia. Onhan tiiltä useinkin rapattu, mutta vähintään yhtä usein ne on jätetty silleen. Komean ja vahvan näköistä, mutta usein vaikutelma on myös raskas ja jopa pimeä.
Modernit takat ovat hyvin sisustuksellisia – vaaleita ja keveitä. Pintavaihtoehtojakin on kaakelista mitä erilaisimpiin laasteihin ja kiviin. Katsojapalautteestamme päätellen monella on nyt tarve muuttaa vanhoja, tummia takkojaan nykyaikaisempaan suuntaan: halutaan vaaleampaa. Tässä näytämme, kuinka se onnistuu.
Keinoja on itse asiassa monia. Jos tiilikuvio halutaan kokonaan piiloon – tavoitellaan siis täysin sileää pintaa – tasoitetaan sementtipohjaisella laastilla yli kahteen, kenties kolmeen kertaan kunnes kuvio katoaa ja pinnoitetaan sitten hiertopinnoitteella. Tämä voidaan tehdä joko levittämällä liipillä ja hiertämällä – hiertämisessä on käytettävä solukumilastaa – tai ruiskuttamalla.
Mekin käytämme nyt hiertopinnoitetta, mutta tällä kertaa asukas haluaa jättää tiilikuvion näkymään uuden, vaaleamman pinnan alta. Pinnoite levitetään pintaan liipillä ja sen jälkeen siihen harjataan elävä kuvio. Pieni lisämauste on se, että takan hiukan reunoja syvemmällä oleva etuseinä käsitellään vaaleammalla ja reunat tummemmalla pinnoitteella. Tämä tarkoittaa sitä, että työ on tehtävä kahdessa osassa – reunojen käsittelyä ei voi aloittaa, ennen kuin keskiosa on kokonaan kuivunut.
Värisävyjä on lukuisia; täysin valkoista pintaa haluavan kannattaa kuitenkin harkita antiikkilaastin käyttöä. Tämä pinnoite soveltuu lämpötilankestoltaan kuorellisiin takkoihin. Jos runko on muurattu suoraan tulipesän ympärille eikä takassa ole erillistä kuorta, on etsittävä muita konsteja.
Hiertopinnoite vispataan valmistajan ohjeen mukaisesti ämpärissä. Annetaan sen seistä kymmenen, viisitoista minuuttia, jona aikana voidaan kostuttaa käsiteltävä tiilipinta vaikkapa sumutinpullolla. Kostuttaminen on tärkeää siksi, että muussa tapauksessa kuiva tiilipinta imaisisi pinnoitteesta liikaa kosteutta eikä se kiinnittyisi kunnolla.
Hiertopinnoitetta saa eri karkeuksina. Tässä käytetty pinnoite oli 1 mm kivellä, jolla saadaan aikaan oikein kiva kuvio. Tällä kertaa sitä ei vedetä aivan "luilleen," kuten tehtäisiin valmistettaessa täysin sileää pintaan, koska pinta on tarkoitus harjata.
Pitkä liippihän ei mahdu ämpäriin, joten varataan käsille pienempi lasta tai vaikkapa muurarin kauha, jolla pinnoitetta voidaan nostella liipin päälle. Toisin kuin sileäksi hiertämisessä, tässä käytetään metalliliippiä. Kannattaa tarkastaa sen kunto: jos se päässyt kehittämään pinnalleen ruostetta edellisen käytön jälkeen, on ehkä kannattavampaa ostaa kokonaan uusi. Ruoste irtoaa ja näkyy vaaleassa pinnoitteessa hyvin ikävästi!
Harjaksi käy mikä hyvänsä karkea pölyharja – tapettiliisteriharja tai jopa katuharjakin käyvät. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mitä karkeampi kuvio, sitä herkemmin pinta kerää epäpuhtauksia. Harja kastellaan veteen, ravistellaan liiat vedet pois ja vedellään kuvio halutulla tavalla – viistot tai aaltokuviot ovat yhtä sallittuja kuin suoremmat. Työskentelyaikaa on enintään kymmenisen minuuttia, joten pinnoitetta ei kannata levittää isommalle alalle kuin ehtii siinä ajassa käsitellä.
Vaalean keskiosan annettiin kuivua muutaman päivän ajan ennen reunojen pinnoittamista, rajattiin sitten teipillä ja käsiteltiin reunat samoin kuin keskiosa. Kuivumista odotellessa ei tule missään nimessä kiirehtiä, sillä vaikka pinta saattaa tuntua kuivalta, sisempää se on vielä kostea ja jatkaa kuivumistaan ehkä pari, kolmekin päivää. Jos teipit tempaistaan pois liian aikaisin, pinnoite irtoaa pohjaa myöten.
Lisätietoja: Maxit Oy Ab, www..maxit.fi
Kuvissa nähty pinnoite: Serpo 430, menekki noin 1 1/2 kg /m2.
(JKA 17.11.2006)