"Puita vain näkyi" – Esapekka Lapilla ja Teemu Sunisella hurjat tilanteet MM-rallissa

Jari-Matti Latvala vauhdissa Walesin MM-rallissa 1:46
Videolla perjantain aamupäivän kooste.

Citroenin Esapekka Lapilla ja Fordin Teemu Sunisella oli tuuria matkassa Walesin MM-rallin perjantaiaamupäivän erikoiskokeilla.

Molemmat suomalaiset kokivat hurjan tilanteen Dyfnantin erikoiskokeella. Lapilta meinasi Citroen lähteä täysin lapasesta.

- Olimme tilanteessa matkustajina. Auto lähti vitosvaihteelta aivan poikittain ja puita vain näkyi. Sanoin siinä vaiheessa Jannelle (kartanlukija Ferm), etten mä tiedä, miten tämä päättyy. Jotenkin se vain kääntyi takaisin tielle, Lappi kertasi.

- Auto osui johonkin pakkaan, ja oksa meni takasiivestä läpi. Pieni katajanoksa törrötti siinä. Hirmuinen tilanne, mutta niin vain siitä selvittiin.

Suninen menetti samalla erikoiskokeella 15 sekuntia aikaa kärkeen nähden.

- Joku voisi kutsua sellaista tilannetta kaadoksikin, Suninen naurahti.

- Hävisimme eilen hieman rengastaktiikassa. Yritin ajaa eroa kiinni ja tein virheen. Menimme leveäksi, ja A-pilari osui vähän maahan. Onneksi päästiin jatkamaan, Ford-kuski lisäsi.

Lappi on kilpailussa seitsemäntenä ja Suninen yhdeksäntenä, kun kisaa on takana viiden erikoiskokeen verran. Haastetta piisaa vielä iltapäivällä ja illalla, kun samat erikoiskokeet ajetaan toistamiseen läpi mutaisissa olosuhteissa.

- Täällä ei voi ottaa yhtään varman päälle, muuten tulee pataan. Pakko vetää kovaa ja aggressiivisesti, Lappi sanoi.

Kisan aikataulu: 

Torstai 3.10.
10.00 Testierikoiskoe: Gwydir (4,68 km)
21.08 EK1: Oulton Park (3,58 km)

Perjantai 4.10.
09.18 EK2: Elsi 1 (11,65 km)
09.46 EK3: Penmachno 1 (16,19 km)
11.56 EK4: Dyfnant 1 (19,36 km)
12.53 EK5: Aberhirnant 1 (10,26 km)
15.07 Huoltotauko (42 min)
16.40 EK6: Elsi 2 (11,65 km)
17.08 EK7: Penmachno 2 (16,19 km)
17.57 EK8: Slate Mountain (1,60 km)
20.11 EK9: Dyfnant 2 (19,36 km)
21.08 EK10: Aberhirnant 2 (10,26 km)

Lauantai 5.10.
10.06 EK11: Dyfi 1 (25,86 km)
12.08 EK12: Myherin 1 (22,91 km)
13.02 EK13: Sweet Lamb Hafren 1 (25,65 km)
16.08 EK14: Myherin 2 (22,91 km)
17.02 EK15: Sweet Lamb Hafren 2 (25,65 km)
18.19 EK16: Dyfi 2 (25,86 km)
21.13 EK17: Colwyn Bay (2,40 km)

Sunnuntai 6.10.
09.28 EK18: Alwen 1 (10,41 km)
10.08 EK19: Brenig 1 (6,43 km)
11.26 EK20: Great Orme (4,74 km)
11.42 Huoltotauko (17 min)
13.10 EK21: Alwen 2 (10,41 km)
14.18 EK22: Brenig 2 (6,43 km) *Power Stage* 

Lue myös:

    Uusimmat