Puinen omakotitalo tuhoutui täysin Kouvolassa – ei tietoa asukkaan kohtalosta

Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Kouvolassa yön aikana, kertoo pelastuslaitos.

Vielä ei ole tiedossa, oliko talossa asukas paikalla.

– Siitä emme voi valitettavasti vielä tiedottaa mitään tutkinnallisista syistä. Siitä tiedotetaan, kun aikaa on, kertoo päivystävä palomestari Miikka Leinonen.

Sammutustöihin hälytettiin yöllä kahdeksan yksikköä. Viiden jälkeen iltapäivällä raivaus- ja tutkintatyötä oli tekemässä yksi yksikkö. Puolitoistakerroksinen puutalo tuhoutui palon myötä täysin. Tulipalon syttymissyy ei ole vielä tiedossa.

– Palopesäkkeiden raivaamiseksi olemme joutuneet purkamaan seinä- ja kattorakenteita merkittävästi, Leinonen sanoo.

Palon havaitsi naapuri, joka heräsi yöllä ja huomasi naapuritalon olevan ilmiliekeissä. Hälytys tehtiin ennen kolmea yöllä. Palo ei ollut vaarassa levitä läheisiin rakennuksiin.

Palopaikka sijaitsee Maukankujalla Kuutostien pohjoispuolella entisen Valkealan kunnan alueella. Talo on rakennettu vuonna 1956, ja sen asuinpinta-ala on noin 90 neliötä.

Juttu päivitetty 3.3.2019 klo 17:37 uusilla tiedoilla.

Lue myös:

    Uusimmat