Puhdistus

Puhdistus kertoo Viron häpeällisestä lähihistoriasta, neuvostovallan miehityksen ajasta. Poliittisia kuohuja, sotaa ja sortoa kuvattaessa ainoa keino todella koskettaa, on keskittyä yksilötarinoihin. Aliide Truun (Laura Birn, Liisi Tandefelt) kautta seurataan vapaan Viron muuttumista pelon yhteiskunnaksi, jossa toisinajattelijoita ei suvaita ja jossa kenestä tahansa voi tulla ilmiantaja.

Ikääntynyt Aliide asuu erakkona Viron maaseudulla. Maa on hiljattain itsenäistynyt ja maareformi alkanut. Pihalle horjuu nuori hakattu nainen nimeltään Zara (Amanda Pilke), joka pakenee väkivaltaista miestään. Kohtaaminen pakottaa Aliiden palaamaan nuoruuteensa, traagiseen rakkauteen ja karmeisiin valintoihin, joihin häntä puskivat alhaiset motiivit. Sekä kirjassa että elokuvassa naista piinaavat symbolisesti kärpäset.

Kirjailija Sofi Oksasen ympärillä on viime päivinä käynyt hillitön kuhina. Puhdistuksen saamaa hurmioitunutta vastaanottoa ajatellen olisin Oksasen sijassa uuteen kirjaan kohdistuneiden odotusten lamaannuttama. Eivätkä Puhdistus-elokuvaan kohdistuneet paineet ole nekään vähäiset. Antti J.Jokisen valinta ohjaajaksi oli yllättävä. Jokisen ensimmäinen pitkä elokuva, jenkkituotanto The Resident, oli kliseinen ja tyhjänpäiväinen tarina naapurissa asuvasta psykopaatista.

Odotin Puhdistuksessa näkeväni sokeroitua kärsimystä ja läpisävelletyn tarinan, jossa lähes jokaista käännettä ja tunnetta alleviivattaisiin musiikilla. Mutta näin ei tapahdu. Jokinen käyttää Tuomas Kantelisen lyyristä musiikkia maltillisesti ja osaa hienosti antaa arvoa myös hiljaisuudelle. Ennakkoluuloni saivat kyytiä.

Väkivallan esittämisessä elokuva on taiteenlajeista piinallisin. Raiskaus- ja kidutuskohtauksissa henkistä ja fyysistä tuskaa joutuu katsomaan sietämättömän läheltä ja pitkään. Viesti menisi vähemmälläkin perille, katsojan mielikuvitukselle olisi voitu jättää enemmän tilaa. Jokinen rakastaa lähikuvia, jotka ovat harvinaisen huolellisesti valaistu ja kuvattu.

Aliide on pohjattoman kiehtova henkilöhahmo: täynnä salaisuuksia, katumusta ja tukahdutettua vihaa. Nuoressa Zarassa historia toistaa itseään: kommunistinen totalitarismi ja ihmiskauppa vertautuvat karusti toisiinsa.

Elokuva on täynnä vahvoja roolisuorituksia. Peter Franzénillakin on pitkästä aikaa kunnollinen, vivahteikas rooli. Laura Birniä ja Liisi Tandefeltia, nuorta ja vanhaa Aliidea, ei voi liikaa kehua. He tulkitsevat pakahduttavan herkästi naista, jolla ei ole ollut elämässä tarjolla hyviä valintoja. Heidän kasvoistaan näkee, kuinka rakkauden ja isänmaan pettämä nainen voi olla vaarallinen. Lopussa päädytään sovinnontekoon oman menneisyyden kanssa, koetaan jonkinlainen puhdistus.

Oksasen romaani on saanut arvoisensa tulkit ja tulkinnan.

Teksti: Minna Karila