Psykologin neuvot: Näin pistät hanttiin härskille henkilölle
Lähipiirissäni on ylimielinen, härskisti käyttäytyvä henkilö. Mistä hänen käytöksensä kumpuaa, ja miten hänen kanssaan tulee menetellä?
Psykologi Teemu Ollikainen näkee tilanteessa kaksi vaihtoehtoa. Helpointa on tietysti välttää kanssakäymistä kyseisen henkilön kanssa.
Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista. Silloin on hyvä kääntää katse omaan käytökseen.
− Älä lähde mukautumaan siihen, että yksi pelaa ihan omilla säännöillään. Ota asia puheeksi ja sano, että tuo ei ole ok, Ollikainen aloittaa.
Kerro vastapuolelle suoraan, miltä hänen toimintansa sinusta tuntuu. Pysy rauhallisena ja yritä olla provosoitumatta. Muistuta myös häntä siitä, että on olemassa yhteiset pelisäännöt (esimerkiksi työpaikalla), ja kaikkien odotetaan noudattavan niitä.
− Jos henkilö tiedostaa, että hänellä on ongelma ja haluaa kehittyä mukavampaan suuntaan, olisi kiva, jos voisit tukea häntä siinä. Voit vaikka kehottaa häntä käymään juttelemassa psykologin tai psykoterapeutin kanssa asiasta, Ollikainen sanoo.
Ammattilainen muistuttaa, ettei kenenkään tule lähteä diagnosoimaan läheisiään tai työkavereitaan narsisteiksi tai muuten häiriintyneiksi.
− Se on pahinta mahdollista epäsuoraa kiusaamista. Patologian arviointi on lääkärien tehtävä. Psykologien tehtävä on puolestaan selittää, miten häiriöt syntyvät ja miten niitä voi hoitaa, Ollikainen painottaa.
Jokainen meistä on joskus ärsyttävä
Ylimielistä, härskisti käyttäytyvää ihmistä seuratessa tulee mieleen, miksi hän käyttäytyy kyseisellä tavalla. Ollikainen sanoo, ettei kysymykseen ole yhtä vastausta.
− Negatiivinen tai aggressiivinen käytös voi olla suojakeino, merkki masennuksesta tai ahdistuksesta. Toisaalta se voi olla oppimisen tulos. On ympäristöjä, joissa käy huonosti, jos ei kykene kehittämään kovaa piikkipintaa suojakseen.
Oma lukunsa ovat varsinaiset persoonallisuushäiriöiset ihmiset, jotka voivat käyttäytyä härskisti tai ylimielisesti eri mittakaavassa kuin mikä on normaalia härskiyttä tai ylimielisyyttä.
− Ei kannata kuitenkaan ajatella niin, että jollakin joko on joku häiriö tai ei ole. Meissä kaikissa on piirteitä niin sanotuista persoonallisuushäiriöistä. Oikeissa olosuhteissa, kuten väsyneenä ja humalassa, kykymme sietää ristiriitoja ja erimielisyyttä vähenee ja meistä voi tulla muiden silmissä ärsyttäviä ja itsekkäitä mesoajia, Ollikainen sanoo.
Kuva: Colourbox.com
Studio55.fi/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
Lataa lisää