Sarjakuristajana tunnetun Michael Penttilän oikeudenkäynnissä Helsingin hovioikeudessa kuultiin todistajana filosofian tohtoria, psykologian lisensiaattia, psykoterapeuttia ja HYKSin psykiatrian linjajohtaja Jan Stenbergiä, joka laati poliisin esitutkintamateriaalin perusteella lausunnon Penttilästä.
Penttilä ei itse halunnut keskustella Stenbergin kanssa, kun tämä teki selvitystä.
Psykologi puhui oikeudessa asfyksofiliasta, joka on perversion muoto, johon liittyy tukehtumisen tunne. Asfyksofiliaa voi toteuttaa esimerkiksi sitomalla muovia tai muovipussin henkilön pään ympärille tai kuristamalla tätä kurkusta.
– Se on perversio tai erikoiskiinnostuksen kohde, joka liittyy hengityksen rajoittamiseen. Siihen liittyy valitettavasti suuri kuolleisuus. Pelkästään Yhdysvalloissa on satoja tai tuhansia kuolemantapauksia vuosittain, jotka liitetään tähän, mutta näitä on vaikea tutkia ja siksi ne sekoitetaan usein itsemurhiin, Stenberg sanoi.
Liittyy suurta kuolleisuutta
Psykologin mukaan asfyksofilia on hengenvaarallista ja se lähtee usein käsistä, koska sitä on vaikea kontrolloida”.
Stenbergin mukaan tällainen perversion piirre vahvistuu usein voimakkaasti. Henkilö voi myös ryhtyä valmistelemaan rikosta, etsimään tekoon sopivaa seuraa ja sopivaa tekopaikkaa.
– Se edellyttää sitä, että henkilö on hyvin juuttunut siihen teemaan ja vakaasti identifioitunut siihen harrastamiseen. Valmistelu tihenee, kun edetään kohti rikosta, Stenberg sanoi.
Psykologin mukaan ihminen ei voi kontrolloida perversiotaan, jos hän ei tunnista ongelmaa.
– Tämä ei ole sairaus, vaan se on nimenomaan piirre, joka on henkilön erittäin pysyvä ominaisuus, josta on erittäin vaikea päästä irti. Jos henkilöllä on tämän kaltaisia piirteitä, niin hänellä on ollut enemmän tai vähemmän koko elämänsä tämän tyyppisiä ominaisuuksia.
Stenbergin mukaan asfyksofilia liittyy usein trasvestismiin, sadomasokismiin ja sitomiseen.
