Professori: Poliisin rekisteriurkinnan valvonta epäuskottavaa

Informaatio-oikeuden professori Tomi Voutilainen kritisoi ankarasti viranomaisten suhtautumista poliisien luvattomaan rekisteritietojen katseluun. Hän myös siirtäisi henkilörekisterien käytön valvonnan kokonaan pois poliisilta.

Voutilaisen mukaan poliisin rekisteriurkintaan suhtaudutaan sekä tutkinnassa että oikeudessa pehmeämmin kuin esimerkiksi terveydenhuollossa tapahtuneisiin urkintoihin.

– Käsittelyssä on alueellisia eroja. Joissain tilanteissa on tehty syyttämättäjättämispäätöksiä tai esitutkinta on lopetettu esimerkiksi taloudellisiin syihin vedoten. Joskus on katsottu, että tapaus ei ole yhteiskunnallisesti merkityksellinen. Myös hallinnollisia huomautuksia on annettu, mutta näin ei voi kuitenkaan menetellä, kun kysymyksessä on rikosasia.

Voutilainen arvioi, että poliisien kohdalla tutkintaa rajataan tiukemmin. Urkinnasta epäillyn terveydenhuollon työntekijän osalta saatetaan selvittää paljonkin rekisterinkäyttöhistoriaa, mutta poliisin kohdalla keskitytään helposti pienempään kokonaisuuteen.

Vedottu muistamattomuuteen ja vähäisyyteen

Syyttämättäjättämispäätöksissä on vedottu muun muassa muistamattomuuteen, teon vähäisyyteen, puuttuviin atk-taitoihin ja siihen, että luvattomasta katselusta ei ole aiheutunut vahinkoa kenellekään.

– Tämähän tarkoittaisi sitä, että jos henkilöllä on mielenkiintoinen työ, niin siinä olisi luontaisetuna oikeus katsella muiden tietoja vain uteliaisuudesta.

Voutilainen pitää erikoisena myös vaatimusta, että katselusta pitäisi aiheutua haittaa, jotta se johtaisi syytteeseen. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että rekisteristä selvinneitä tietoja vuodettaisiin ulkopuolisille.

– Silloinhan kyseessä on jo toinen rikosnimike eli virkasalaisuuden rikkominen.

Voutilainen huomauttaa, että myös Valtakunnansyyttäjän virasto on ohjeistanut syyttäjiä kiinnittämään huomiota asian vakavuuteen.

– Nämä eivät ole vähämerkityksisiä asioita. Henkilörekisteririkoksessa on aina kyse yksityistä henkilöä koskevasta asiasta. Silloin yksityinen etu vaatii, että nämä asiat tutkitaan.

"Valvonta Tietosuojavaltuutetulle"

Voutilainen siirtäisi henkilötietojen käsittelyn valvonnan kokonaan poliisin ulkopuolelle. Käytännössä se tarkoittaisi Tietosuojavaltuutetun toimiston resurssien lisäämistä.

– Nämä urkinnat syövät poliisin uskottavuutta. Poliisi vaatii uusia teknisiä menetelmiä käyttöönsä esimerkiksi tietoverkon valvonnassa. Jos tällaisia vaatimuksia esitetään, myös poliisin oma valvonta on saatava uskottavalle tasolle. Sitä se ei tällä hetkellä ole, Voutilainen sanoo.

Tällä hetkellä poliisi neuvoo väärinkäytöstä epäilevän omalle poliisilaitokselle, jossa arvioidaan, onko tutkinnalle tarvetta. Poliisin virkarikosepäilyissä tutkintaa johtaa syyttäjä.

"Myllylän urkinnasta sakot poikkeuksellisen pieniä"

Entisen hiihtäjän Mika Myllylän kuoleman jälkeen poliisihallitus teki pistokokeen, jossa kävi ilmi, että Myllylän tietoja oli katsellut toistasataa virkamiestä. Yli 90 sai syytteen.

Voutilaisen mukaan ensimmäiset oikeuden tuomiot ovat olleet poikkeuksellisia.

– Pohjois-Karjalan käräjäoikeus poikkesi merkittävästi vallitsevasta käytännöstä. Päiväsakot olivat huomattavasti alakanttiin eli 20-30 päiväsakkoa alle sen, mitä vastaavissa tapauksissa on annettu.

Urkki 19 000 kertaa – vetosi puutteellisiin atk-taitoihin

Myllylän tapauksessa käräjäoikeus uskoi yhtä poliisia, joka kertoi opetelleensa atk-taitoja urkinnan yhteydessä. Voutilaisen mukaan perustelu ei ole uusi. Lapin käräjäoikeudessa käsiteltiin vuonna 2007 tapausta, jossa vanhempi konstaapeli oli katsonut rekisteritietoja luvatta 19 000 kertaa. Hänet jätettiin tuomitsematta rangaistukseen.

– Hän selvitti oikeudessa, että ei osannut käyttää järjestelmää. Mies oli kuitenkin osannut käyttää sitä todistetusti 19 000 kertaa, Voutilainen ihmettelee.

Urkinta tulee tyypillisesti ilmi, kun poliisi lipsauttaa puheissaan jotain, mikä saa epäilemään luvatonta katselua.

– Näissä tapauksissa urkitaan naapureiden tietoja, katsotaan luvatta omia tietoja, tehdään ystävän palveluksia tai toimitaan ihan vahingoittamistarkoituksessa.

Twitter: @svuorikoski

Lue myös:

    Uusimmat