Professori Hannu Katajamäki: Pohjalaiset ymmärretään usein väärin
Pohjanmaasta ja pohjalaisista olemassa oleva stereotypia on eräs vahvimmista. Pohjalaiset ovat sisukkaita, kovaäänisiä ja joskus jopa liiallisuuteenkin asti hulluja. Pohjanmaa maakuntana taas on tunnettu laajana, laakeana alueena. Minkä takia Pohjanmaa on asukkailleen niin kovin rakas?
Hannu Katajamäki, aluetieteen professori Vaasan yliopistosta, on itsekin Pohjanmaalta kotoisin ja tutkinut aluekehittymisen prosesseja uransa aikana. Näistä syistä pohjalaisuus on aiheena hänelle hyvin tuttu.
– Minkäänlaisia tarkkoja tutkimuksiahan tästä aiheesta ei ole tehty, mielipiteeni perustuvat siis omiin havaintoihini, Katajamäki naurahtaa heti alussa.
– Voitaneen sanoa tämän olevan niin sanotusti "oppineen arvio".
Katajamäki on siis syntyperäinen pohjalainen ja puhuu kotiseudustaan sekä sen hieman jopa eriskummallisina pidetyistä asukkaista lämmöllä. Hän sanoo pohjalaisten olevan todella ylpeitä juuristaan.
Vahva kulttuurialue
Pohjanmaa on maakuntana todella laaja. Kun rajoina toimivat Kristiinankaupunki ja Kainuu, mahtuu tälle välille monenlaista kylänakkaa- ja ukkoa. Kautta Suomen varmasti tällä hetkellä tunnetuin alue on Etelä-Pohjanmaa, joka on todella kuulu itsevarmoista, ylpeistä asukkaistaan.
– Pohjalaiset eivät todellakaan häpeä kotiseutujaan. Päinvastoin, he kertovat äärimmäisen mielellään mistä päin ovat tulleet, Katajamäki kertoo.
Ja pohjalaisilla on syytä ollakin itsestään ylpeitä. Maatalous ja yrittäjyys elättävät hyvin, kulttuuri ilmentää pohjalaisten sitkeyttä. Sitkeys tuntuukin olevan eri lajia kuin sisu, jolla lähes kaikki suomalaiset ylpeilevät astuttuaan koto-Suomen rajojen yli.
– Myös historialliset prosessit saavat rinnat paisumaan omanarvontunnosta, Katajamäki sanoo.
– Esimerkiksi Nuorisoseura-liike on aikoinaan ollut lähtöisin Pohjanmaalta.
Puukkojunkkareista parhaisiin poikiin
Kulttuuri ilmenee myös Pohjanmaan tämän hetken suosituimmissa myyntivalteissa; rockyhtye Lauri Tähkä ja Elonkerjuu kiertää keikkalavoja ja levittää pohjalaisuuden ilosanomaa kaikelle kansalle samalla kun Extreme Duudsoneina tunnetut pohjalaiset rämäpäät ovat päässeet kiertämään jo Yhdysvalloissa saakka.
Katajamäki käyttääkin näistä kahdesta ilmiöstä nimitystä "maakunnan parhaat pojat".
– Lauri Tähkässä ja bändissä mielenkiintoista on se, että vaikka he ovat mielestäni yrittäneet hieman loiventaa pohjalaista asennettaan, se paistaa silti läpi, Katajamäki analysoi.
– Extreme Duudsonit taas ovat jopa verrattavissa entisaikojen puukkojunkkareihin. Heissä koetaan olevan pohjalaista hulluutta, niin hyvässä kuin pahassakin.
Itseironia äärimmäisen tärkeää
Katajamäen mielestä huumori on eräs pohjalaisen asenteen kulmakivistä. Vitsit saattavat joskus lähteä aivan väärille raiteille kenenkään huomaamatta, ja jutut saattavat vieraan korvaa kuulostaa välillä liiankin rajuilta. Katajamäen mukaan pohjalainen huumori ei kuitenkaan tarkoiteta missään nimessä loukkaavaksi.
– Itseironia on koko pohjalaisen vitsailukulttuurin perusta. Koskaan ei ole tarkoitus pilkata ja mollata toista, vaan kaikki lähtee omasta itsestä ja omista puutteista.
Katajamäki sanookin huumorimielessä heitettyjen sutkausten, niin kutsutun trossailun, olevan etenkin miesten tapa viettää aikaa. Kun joku aloittaa jutun, jossa epäillään olevan hyvin vähän totuudellista pohjaa, on koko joukko valmis heittämään takaisin samalla mitalla.
– Ajanviettotavan hauskin, ja varmasti ainoa, tavoite on nähdä kuinka pitkälle kukin on valmis menemään; kuka vetää niin sanotusti "överiksi", Katajamäki nauraa.
Pohjalainen mentaliteetti eroaa totutusta myös muilla tavoin. Katajamäen mukaan pohjalaiset ovat avoimia ja pelaavat avoimin kortein. Tämän varjopuolena voidaan pitää hieman jopa leuhkaa kuvaa pohjalaisista ihmisinä. Näin ei kuitenkaan ole.
– Pohjalaiset saattavat töksäyttää mielipiteensä jonkun mielestä epäkohteliaalla tavalla. Tämä yleensä käsitetään väärin ja mielikuva itsekeskeisestä, kovaäänisestä Pohjanmaan asukkaasta saa alkunsa.
Katajamäki sanoo nyanssien olevan vaikeasti havaittavissa, mikäli ei ole Pohjanmaan meininkiin tottunut.
– Kulttuuria ja tapoja on helpompi ymmärtää, mikäli niiden parissa on pienestä pitäen elänyt.
Uusimmat
-
11:57
MTV seuraa: Ogierilta hirvittävä hyökkäys – Esapekka Lapin rengas puhkesi pahassa paikassa!
-
11:43
Suomalaiset miinalaivat lähtevät kansainvälisiin harjoituksiin
-
11:33
Ilmakuva paljastaa Intian junaturman katastrofaalisuuden – silminnäkijä: "Yritin vetää ulos niin monta ihmistä kuin pystyin"
-
11:19
Ukraina: Venäjä sijoitti eliittiyksikön Belgorodiin "partisaanien" takia, ISW:n mukaan Kreml ylireagoi
-
11:10
Olympiavoittaja tulistui ME-vauhtiin – itsevarma tähti latasi jo seuraavan tavoitteensa
-
11:02
Brittitiedustelu: Venäjä siirtänyt reservejä Bahmutiin, kyky reagoida haasteisiin heikentynyt
-
11:01
Treffien jälkeiset tunnelmat vetää puolisoehdokkaan mietteliääksi: "Haluaisin kysyä Asgeirilta, että missä mennään"
-
10:57
Miten valmistautua inssiin? Entinen liikenneopettaja paljastaa parhaat tärppinsä
-
10:46
Zelenskyi WSJ:lle: Ukraina on valmis täysimittaiseen vastahyökkäykseen
-
10:45
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 560 sotilasta ja 10 panssarivaunua – MTV seuraa sotaa
-
10:33
Club For Five on tehnyt A Cappella -musiikkia jo 20 vuotta – rohkaisevat suomalaisia käyttämään rohkeasti ääntään
-
10:15
Floridan finaaleihin johtaneen supertähden persoona saa kehuja seuran suomalaiskiekkoilijalta: "Todella hyvä lisä"
-
10:00
Toyota-kuski hölmöili rallinsa pilalle heti aamusta: "Käsittämättömän tyhmiä juttuja"
-
10:00
Flow jättää elokuussa hyvästit Helsingin Suvilahdelle – yksi asia Suomessa huolettaa: "Olemme aika pienessä häkissä keskenämme täällä kohta"
-
09:43
Alle euron annokselta! Hittiletut voi valmistaa entistäkin edullisemmin
-
09:08
USA:n puolustusministeri: Yhdysvaltain ja Kiinan välinen vuoropuhelu elintärkeää
-
08:49
Nuuskan tavoin käytettävät nikotiinipussit viedään Suomessa nyt käsistä – tällaiset haittavaikutukset niillä on
-
08:35
Aleksander Barkov aloittaa jahdin uransa ensimmäisestä Stanley Cupista – nämä asiat Vegasin joukkueesta iskevät suomalaistähden silmään
-
08:32
Huippunimi vasta alkusoittoa – Liiga-seuran urheilupomo paljastaa: Pelaajabudjettia nostetaan, tavoitteena Suomen mestaruus
-
08:28
Tällainen autokoulun teoriakoe on nykyisin – testaa, pääsisitkö läpi!
-
Lataa lisää