Professori Espoon siltaturmasta ja väliaikaisrakenteista: "Ymmärtävätkö kaikki, mitä ollaan tekemässä?"
Espoossa torstaina tapahtunut väliaikaisen kävelysillan romahtaminen oli järkyttävä tapahtuma, toteaa kantaviin betonirakenteisiin erikoistunut professori Anssi Laaksonen Huomenta Suomen uutisille.
Tapiolassa eilen tapahtuneen siltaromahduksen syyksi epäillään kahden siltaa kannatelleen palkin putoamista. Yli 20 ihmistä joutui sairaalahoitoon tilapäisen kävelysillan romahdettua heidän allaan.
Professorin mukaan sortumisia tapahtuu valitettavasti Suomessa niin pysyville kuin väliaikaisillekin rakenteille, eikä tapahtuma ollut kovin yllättävä.
– Maailmalla aika usein tällaiset tapahtumat liittyvät työnaikaisiin ja väliaikaisiin järjestelyihin.
Laaksonen toteaa, että turvallisuuden tulee aina olla tärkein ominaisuus, oli kyseessä sitten pysyvä tai väliaikainen rakenne.
– Asioita on hankala yleistää, mutta kenties työnaikainen rakentaminen on kirjavampaa kuin pysyvä. Ymmärtävätkö kaikki osapuolet, mitä ollaan tekemässä, kun tällaista lähdetään toteuttamaan?
– Rakenteet tulisi suunnitella, rakentaa ja ylläpitää niin, että ne tulevat huolella tehtyä, koska se vaikuttaa juuri meihin ihmisiin ja rakenteen turvallisuuteen.
Poliisi on aloittanut tapahtuneesta rikostutkinnan, mutta toistaiseksi ketään ihmistä ei epäillä rikoksesta. Onnettomuustutkintakeskuksesta kerrotaan MTV Uutisille, että tapauksen tutkinta valmistunee vuoden sisällä.
Uusimmat
-
18:02
Slovakian pääministeri taistelee hengestään salamurhayrityksen jälkeen – edessä kriittiset tunnit
-
18:01
Jukka Jalonen yllättyi MM-kisojen häkellyttävästä käänteestä – "Ei olisi tullut mieleenkään!"
-
17:57
Valvontaisku Helsinki-Vantaan lentokentän "villeihin" takseihin – näin kävi
-
17:55
Tuhkimojoukkue varmisti Mestarien liiga -paikan – sitä ollaan viemässä pois
-
17:46
Oikeuskansleri edellyttää yhä useita muutoksia käännytyslakiin
-
17:45
Kuningas Charlesin uusi muotokuva sai täystyrmäyksen
-
17:33
Viini paljastui vedeksi Alkossa
-
17:27
Jymy-yllätys! Maajussi-Ville ja maajussi-Pinja viihtyvät yhdessä: "Kevättä on rinnassa"
-
17:26
Iisalmessa kiväärillä ampunutta poikaa epäillään tapon yrityksestä
-
17:25
Orpo kommentoi MTV:lle Slovakian pääministerin ampumista: "Toivottavasti hän selviää"
-
17:18
Snookersuuruus Dene O'Kane kuollut traagisen onnettomuuden seurauksena
-
17:17
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
17:02
Peter Forsberg paljasti liikaa – aikoo rikkoa sääntöjä: syynä 9-vuotias tytär
-
16:50
Näin paljon suomalaiset äänestivät Euroviisujen finaalissa: "Aika normaali määrä"
-
16:46
Tällaisen rahapotin Olympiakomitea jakaa jääkiekolle
-
16:35
Suuri ajojahti jatkuu Ranskassa – asemiehet ja "Kärpänen" edelleen kateissa
-
16:32
Onko kirkko valmis homoliitoille? Pappien enemmistö kannattanut jo vuosia, kirkon päättäjät eivät vieläkään – MTV seuraa kirkolliskokousta
-
16:29
Ruotsin olympia-asuista erikoinen soppa – megatähti Armand Duplantisin takia erikoisratkaisu
-
16:25
Rauhantekijä Ahtisaaren hautamuistomerkiksi valittiin graniittinen oliivinlehti
-
16:11
Suora lähetys kello 17.15: Ruoka, kriisit ja terveys – katso THL:n eurovaalitentti
-
Lataa lisää