Onnettomuuspaikan lähistöllä asuva espoolaisnainen kertoo MTV Uutisille, että hän oli valittanut rakennustyömaan rakennelmien vaneripäällysteistä Espoon kaupungille useaan kertaan. Espoon kaupunginjohtajan ja siltarakenteet pystyttäneen Rentan mukaan sillan romahtaminen oli täysi yllätys.
Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä kertoi tänään STT:lle, että tänään tapahtunut sillan romahtaminen Tapiolassa tuli täytenä yllätyksenä. Espoon kaupunki vastaa kyseisten siltojen turvallisuudesta.
Mäkelän mukaan nyt on ensisijainen tehtävä varmistaa, ettei Tapiolassa tapahtuneen sillan romahduksen kaltaisia onnettomuuksia pääse sattumaan enempää.
Mäkelän mukaan on käytävä perusteellisesti läpi esimerkiksi se, onko nyt sortuneessa sillassa havaittu tai epäilty turvallisuuspuutteita. Asiaa selvittävät hänen mukaansa sekä rakennusvalvonta, kaupunkiympäristön toimiala että kaupunkitekniikka.
Espoolaisnainen: Viereiset vaneripäällysteet huonossa kunnossa
MTV Uutiset haastatteli tänään useita siltoja säännöllisesti käyttäviä ihmisiä, joista suurin osa ei kokenut itse siltoja huteriksi. Siltojen vieressä kulkevista työmaarakennelmista sen sijaan annettiin enemmän kritiikkiä.
– Nämä kaikki on niin huonosti hoidettu. Siellä on monien vuosien sepelit ja hiekat vanereiden päällä. Ne ovat niin pehmeitä, että tuntuu, että koska vaan menee jalka läpi, yksi nimettömänä pysyttelevä nainen kuvailee MTV Uutisille paikalla olleita vanereita.
Nainen kertoo kulkevansa työmaan läpi päivittäin.
– Joka kevät olen antanut palautetta Espoon kaupungille. Minulle on sanottu vastaukseksi, että niitä viime vuoden sepeleitä ja hiekkojahan voidaan käyttää sitten ensi vuonna, kaivaa sieltä jään alta.
– En ole nähnyt, että näitä olisi kertaakaan huollettu. Ja kuljen tästä päivittäin. Mielestäni se on ihan törkeää huolimattomuutta.
MTV Uutisten toimittaja seurasi illansuussa työmaalla Espoon kaupungin työntekijöiden toimintaa. Paikalla muun muassa peitettiin kuvassa näkyviä rakennelmissa olevia suurehkoja reikiä levyttämällä.




