"Älä astu sammaleelle", kehottaa Irina-opas bussin pysähdyttyä Pripjatin autiokaupungin keskusaukiolle.
Aukion reunalla sijaitsevan ravintolan ja hotellin lähettyvillä astun silti vahingossa mättääseen. Neuvostoaikaisen elementtikerrostalon sisäpihalla betonilaatat irvistävät, kaiken alleen valtaavaa sammalmattoa on mahdoton kiertää.
"Varo villisikoja", Irina huikkaa. Asianmukaisissa, peittävissä vaatteissani ja umpinaisissa kengissäni kyykistyn kamerani kanssa villiintyneen lehtimetsän varjoon, kapealle polulle, joka joskus oli yksi kaupungin vilkkaimmista kävelyteistä. Kuulostelen mahdollista vaaraa, mutta villisiat ja sudet ovat jossain muualla.
Liikkumisrajoitusvyöhykkeelle tultaessa pidän mielessäni muitakin sääntöjä: alueelta ei saa ottaa mukaan matkamuistoja, minnekään ei saa istua, mihinkään ei pidä koskea tai laskea kameraa. Myös syöminen, juominen ja tupakoiminen alueella ovat kiellettyjä säteilyvaaran vuoksi. Kärsimätön Irina odottaa kuitenkin bussin vierellä savurenkaita puhallellen.
Suojavyöhykkeellä vierailevan tulee myös olla täysi-ikäinen ja allekirjoittaa paperi, jolla viranomaiset vapautuvat kaikesta vastuusta mahdollisten terveysongelmien sattuessa. Pohdin, miksi matkaseurueeltani ei allekirjoitusta vaadittu.
Tshernobylin ydinvoimalan nelosreaktorin räjähdys aamuyöllä 26.huhtikuuta 1986 syöksi ilmaan jopa sata kertaa enemmän säteilyä kuin atomipommit Hiroshimassa ja Nagasakissa. Tuulen suunta vaikutti säteilypilven epätasaiseen leviämiseen. Pripjatissakin on paikkoja, joissa säteilyä on enemmän ja paikkoja, joissa säteilymittarit eivät juurikaan piippaa.
Kaksikymmentäkolme vuotta sitten Pripjat oli noin 49 000 asukkaan nuorekas asuinalue. Pari kilometriä Tshernobylin ydinlaitosalueelta sijaitseva Porvoon kokoinen kaupunki oli rakennettu voimalaitoksen työntekijöille ja sen asukkaat olivat suurimmaksi osaksi nuoria lapsiperheitä. Asukkaiden keski-ikä oli 27 vuotta.
Tshernobylin ydinonnettomuuden jälkeen 116 000 ihmistä evakuoitiin kolmenkymmenen kilometrin säteeltä ydinvoimalasta. Pripjatin tyhjennys tapahtui parin vuorokauden kuluttua onnettomuudesta eli vikkelimmin muihin taajamiin verrattuna. Asukkailla oli kaksi tuntia aikaa pakata kaikkein välttämättömin, ja kansaa rauhoiteltiin pikaisella paluulla takaisin kotiin. Kuuden tunnin sisällä tuhannen linja-auton letka jätti rakennukset tyhjilleen, uunituoreen huvipuiston avaamatta ja lemmikit vaille omistajiaan.
Myöhemmin muun muassa rajan takaa Valko-Venäjältä on evakuoitu lisäksi kymmeniä tuhansia ihmisiä.
Yksi evakuoiduista oli ydinvoimalaitoksen työntekijä Arkadi Uskov, joka asui Pripjatin keskusaukion reunalla, elementtikerrostalossa ruokakaupan yläkerrassa.
- Olin reaktio-osaston työntekijä Tshernobylissä. Onnettomuuden vuoksi minulta meni koti, jouduin hoitoon säteilyvammojeni vuoksi ja sain vaimoni kanssa vain yhden lapsen, kertoo Uskov. Hän on nykyisin Ukrainan riippumattoman ydinturvallisuusviranomaisen SNRCU:n varajohtaja.
- Onnettomuuden jälkeen ei osattu reagoida nopeasti. Pripjatin asukkaat olivat ydinvoimalaitoksen työntekijöitä, joten heidän olisi luullut tietävän kuinka suojautua. Kaikki meni päinvastoin; aurinkoisena viikonloppuna lapset leikkivät ulkona huolettomina ja aikuiset olivat joko töissä tai tekivät omia askareitaan, Uskov muistelee.
Kolmenkymmenen kilometrin alue on nykyisinkin liikkumisrajoitusvyöhykettä, jonne on pääsy vain erityisluvalla. Onnettomuuden jälkeen Pripjatissa on vieraillut kaikkiaan 6000 turistia sekä ryöstelijöitä, jotka riehuivat rakennusten sisätiloissa, tuhosivat rakennelmia, hajottivat huonekaluja säpäleiksi ja veivät kaiken rahaksi vaihdettavan. Silti yhä tiedetään, että valtavien kerrostalokompleksien ylimmissä kerroksissa löytyy yhä koskemattomia koteja, jotka odottavat asujaansa uskollisesti vuosikymmenten jälkeen.
Pripjatin kukoistuskautta katastrofiturismin kehtona saa odottaa, sillä säteilylaskelmien mukaan kaupunki on valmis vastaanottamaan asukkaita turvallisesti vasta 300-500 vuoden kuluttua. Siihen saakka Pripjat turva-alueineen saa metsittyä umpeen kaikessa rauhassa.
Ydinvoimala-alueella asutaan yhä
Maailman pahimman ydinonnettomuuden jälkeen Tshernobylin voimalassa työt jatkuivat muissa reaktoreissa. Viimeinen reaktori suljettiin vuonna 2000 ja sen jälkeen työntekijöiden määrä väheni alueella reiluun kolmeen tuhanteen.
Tällä hetkellä työntekijöiden tehtävänä on lähinnä valvoa voimala-aluetta ja räjähtäneen nelosreaktorin ränsistynyttä suojakuorta. Työntekijät työskentelevät voimala-alueella kaksi viikkoa kerrallaan, jonka jälkeen uudet vuorolaiset tulevat jälleen pariksi viikoksi. Kadunvarren ränsistyneiden kerrostalojen ikkunoihin on ripustettu kukkaverhoja ja kuivuvien pyykkien väripilkut osuvat silmään kosteusvaurioiden kurittamilla parvekkeilla. Kodikkuus on tärkeää täälläkin.
Vaikka asuminen ja maanviljely eivät ole alueella virallisesti sallittuja, asuu suljetulla alueella työntekijöiden lisäksi muutamia kymmeniä iäkkäitä ihmisiä, joiden paluuta on katsottu läpi sormien. Viranomaiset perustelevat asukkaiden olemassaoloa sillä, ettei köyhillä vanhuksilla ole muuta paikkaa ja he tietävät pysyvän asumisensa riskit. Tshernobylin kaupungin avoinna olevan pienen ruokakaupan lisäksi vanhusten luona kiertää kauppa-auto ja nykyisin postikin kulkee moitteettomasti.
Iäkkäille ihmisille paluu kotiin on tärkeää, mutta monet evakkoon lähteneistä haluaisivat unohtaa menneisyytensä. Ydinvoimalaturman vuoksi evakuoiduilla on ollut mahdollisuus rekisteröityä valtion Tshernobyl-tuen saajiksi. Useat perheet ovat täysin riippuvaisia tuesta, mutta tuhannet alueella asuneet ovat kieltäytyneet sitä hakemasta. He pelkäävät yhä saavansa leiman otsaan "kulkutautisina", joina heihin suhtauduttiin onnettomuuden jälkeen. Säteilyvaaran pelossa uudella paikkakunnalla tulokkaiden lähelle ei uskallettu mennä ja kotoansa lähteneet kokivat olevansa kuin alempaa kansalaiskastia.
Monia kysymyksiä ratkaisematta
Edistysaskeleistaan huolimatta Ukraina kulkee yhä Suomeen verrattuna lapsenkengissä esimerkiksi ydinjätteiden osalta.
Loppusijoitusluola olisi rakennettava ja kustannuksiin varauduttava. Suomessa ydinjätehuollon kustannuksia varten on Valtion ydinjäterahasto, jonka nykyinen kertymä on 1500 miljoonaa euroa. Ukrainassa ydinrahastolaki ei kuitenkaan toimi.
- Rahastoa pitäisi kerryttää joka vuosi, mutta siellä ei ole rahaa, kertoo ukrainalaisen Ecoclub -kansalaisjärjestön edustaja Andrei Martinjuk. Länsiukrainalaisen Rovnon alueen Ecoclub ajaa valtion energiatehokkuutta ja tiedottaa muun muassa ydinasioista.
Ukrainan ja Venäjän välisen maakaasukysymyksenvuoksi Ukraina päätti vuonna 2006 ryhtyä itse rikastamaan uraania ydinpolttoaineeksi saavuttaakseen poliittista ja taloudellista riippumattomuutta Venäjästä. Ecoclubin Martinjukin mukaan Ukrainassa on nyt sotkettu niin politiikka, talous kuin tekniikkakin.
- Valtion yhtiö Energoatom päätti rakentaa Hmeldizkiin kaksi ydinlaitosyksikköä, jonne tulee venäläiset reaktorit, venäläistä polttoainetta ja rakentamisessa käytetään venäläistä rahoitusta. Onko se muka riippumatonta?
Energoatom omistaa kaikki Ukrainan ydinvoimalaitokset ja vastaa niiden käyttötoiminnasta. Kansalaisjärjestö kummastelee, miksi Hmeldizkiin rakennetaan lisäydinvoimaa, kun vanhatkin yksiköt ovat huonossa kunnossa. Martinjukin mielestä Ukrainan tulisi lisätä mieluummin energiatehokkuutaan kuin ydinvoimaa.
- Ukrainassa kukaan ei kuitenkaan tiedä ydinenergian kokonaiskustannuksista, kansalaisjärjestön edustaja toteaa.
Ukrainassa on tällä hetkellä neljä ydinvoimalaitosta, ja yhteensä 15 reaktoria. Maa kattaa ydinvoimalla liki puolet sähkön kysynnästä.
"Samanlainen onnettomuus ei olisi mahdollinen"
SNRCU:n varajohtaja Arkadi Uskov on vakaasti sitä mieltä, ettei Tshernobylin kaltainen onnettomuus olisi mahdollinen tänään. Hänen mukaansa nykyisellä tietämyksellä ei toimittaisi siten, kuin huhtikuussa 1986, jolloin tekniset ja inhimilliset virheet johtivat tuhoisaan tapahtumaketjuun.
Lisäksi grafiittihidasteisien RBMK-reaktoreiden rakentaminen on lopetettu, ja Venäjällä toiminnassa olevat reaktorityypit ovat olleet monivaiheisten parannusohjelmien kohteina. Ainoa Venäjän ulkopuolella sijaitseva vielä toiminnassa oleva RBMK-reaktori Ignalina-2 suljetaan tämän vuoden lopussa EU:n vaatimuksen perusteella.
Omakohtaisesta tragediasta huolimatta Arkadi Uskov on yhä ydinvoiman kannattaja. Hän uskoo ydinvoiman olevan tärkeä Ukrainan taloudelle, vaikka Tshernobylin ydinonnettomuus jarruttikin Ukrainan alueen ydinkehitystä vuosiksi eteenpäin.