Prinsessa Madeleine palasi hehkeänä julkisuuteen – kuvat

Esikoistaan odottava prinsessa Madeleine edusti torstaina Tukholmassa pidetyssä ratsastustapahtumassa. Viime päivinä sairastellut nainen hehkui kuvaajien edessä hyväntuulisen oloisena.

Tukholmassa on tällä viikolla valmistauduttu kuningatar Silvian 70-vuotissyntymäpäiviin, joita vietetään 23. joulukuuta.

Tulevan juhlapäivän kunniaksi järjestettiin jo keskiviikkona vastaanotto kuninkaanlinnassa, mutta raskaana oleva prinsessa Madeleine puolisoineen jätti tuolloin tilaisuuden väliin prinsessan vilustumiseen vedoten.

Nyt pöpö lienee kuitenkin jo selätetty, sillä Madeleine nähtiin jo torstaina jälleen julkisuudessa, Tukholman ratsastustapahtumassa.

Iloisen oloinen nainen edusti tilaisuudessa mustassa asussa ja maltillisissa koroissa. Hän myös luovutti tapahtumassa stipendin.

Madeleine ja hänen puolisonsa Chris O'Neill viettävät myös joulun Ruotsissa kuningasperheen kanssa. Pariskunnan esikoisen povataan syntyvän helmikuun lopulla.

(MTV VIIHDE)

Lue myös:

    Uusimmat