Prinsessa Madeleine julkaisi tunnelmallisen rantakuvan lapsistaan – näin paljon he ovat kasvaneet

Ruotsin prinsessa Madeleinen perhe vietti lauantaina Floridassa Yhdysvaltain kansallispäivää rantatunnelmissa.

Ruotsin prinsessa Madeleine ja hänen puolisonsa Chris O'Neill ovat asettuneet Yhdysvaltoihin Chrisin työn vuoksi.

Madeleine on tavallisesti suunnannut keskikesällä lomalle kotikonnuilleen Ruotsiin, mutta koronakriisiin liittyvien matkustusrajoitteiden takia prinsessa viihtyy toistaiseksi perheineen vielä Floridan-kodissaan.

Yhdysvalloissa vietettiin lauantaina 4. heinäkuuta maan kansallispäivää. Myös Madeleinen perhe juhlisti päivää, ja prinsessa julkaisi Instagram-tilillään kuvan lapsistaan ja toivotti sen myötä mukavaa kansallispäivää.

Kuvassa 6-vuotias prinsessa Leonore, 5-vuotias prinssi Nicolas ja 2-vuotias prinsessa Adrienne poseeraavat rantahiekassa iloisissa tunnelmissa. Käsivartensa pienempien sisarustensa ylle kietonut Leonore ja Nicolas hymyilevät iloisesti, kun taas kuopus Adrienne näyttää hiukan hämmentyneeltä. 

Rentoihin kesäasuihin pukeutunut kolmikko näyttää kasvaneen melkoisesti esimerkiksi viime lokakuussa julkaistuu kuvaan verrattuna. Leonorelta on tuoreen otoksen perusteella lähteneet jo ensimmäiset maitohampaat ja myös sisaruksiaan tummapiirteisempi pikku-Adrienne on kasvanut pituutta melkoisesti – samoin hänen kiharaiset hiuksensa.

Madeleine on toistuvasti kertonut julkisuudessa, että Ruotsissa vietetyt kesät ovat hyvin tärkeitä paitsi hänelle itselleen, myös hänen lapsilleen, sillä lasten serkut asuvat Ruotsissa ja etenkin Leonoren ja prinsessa Estellen tiedetään olevan läheisiä.

Hovin tiedottaja Margareta Thorgren sanoi tuoreessa haastattelussa Expressenille, että tämän kesän matkasuunnitelmiin liittyy yhä epävarmuutta. Muu kuninkaallinen perhe on varmuudella Öölannin Sollidenissa heinäkuun puolivälissä, kun kruununprinsessa Victoria täyttää 43 vuotta.

– Se on edelleen epävarmaa, kuten olemme tiedottaneet jo aiemmin, Thorgren sanoi viitaten Yhdysvaltojen matkustusrajoituksiin.

– Suunnitteilla kuitenkin on, että prinsessan perhe tulee jossain vaiheessa kesää Ruotsiin kuten he ovat tehneet myös aiempina vuosina.

Lue myös:

    Uusimmat