Presidenttiehdokkaat patistavat Niinistöä mukaan vaalikeskusteluihin – "Kansanvaltaan kuuluu, että käydään aito keskustelu"

Keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n presidenttiehdokkaat patistavat presidentti Sauli Niinistöä mukaan presidentinvaalikeskusteluihin jo ennen joulukuuta.

Porin SuomiAreena-tapahtumassa esiintyneet Matti Vanhanen (kesk.), Pekka Haavisto (vihr.), Merja Kyllönen (vas.) ja Nils Torvalds (r.) haluaisivat saada Niinistön mukaan keskusteluihin jo ennen kampanjoinnin loppusuoraa.

– Ei se käy, että hänellä on kampanjaorganisaatio keräämässä kannattajakortteja, mutta hän aikoo itse osallistua keskusteluun vasta joskus itsenäisyyspäivän jälkeen eli vain muutaman viikon ajan, Vanhanen sanoi Porissa.

– Kun hän on ehdokkaaksi lähtenyt, niin kansanvaltaan kuuluu se, että käydään aito keskustelu, Vanhanen painotti.

Kyllönen varoitti, että Niinistön myöhäinen kampanjastartti saattaa kääntyä häntä itseään vastaan.

– Joskus voi käydä niin, että lämppäribändi on parempi kuin itse pääesiintyjä, Kyllönen vertasi.

Haavisto muistutti, että istuva presidentti on arvojohtaja ja esimerkki poliittisen keskustelun käymisestä.

– Sen vuoksi toivon, että presidentti Niinistö vielä harkitsisi tarkkaan ja lähtisi aikaisemmin näihin keskusteluihin kuin mitä hän nyt suunnittelee, Haavisto sanoi.

– Ei näissä keskusteluissa ole mitään pelättävää hänen kannaltaan, Vanhanen summasi.

Lisää kiintiöpakolaisia

SuomiAreenassa esiintyneet presidenttiehdokkaat olivat yksimielisiä siitä, että Suomen pitäisi ottaa vastaan enemmän kiintiöpakolaisia kuin nykyiset 750 vuodessa.

Haavisto arvioi, että Suomi voisi ottaa vastaan noin 5 000 kiintiöpakolaista vuodessa.

Myös Vanhanen oli valmis nostamaan tuntuvasti vastaanotettavien kiintiöpakolaisten määrää. Tämä edellyttäisi Vanhasen mukaan EU:n rajavalvonnan saamista kuntoon ja Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrän vähentymistä.

– Jos tämän koko järjestelmän muokkaa uudelleen, silloin meillä on edellytyksiä merkittävästi nostaa pakolaiskiintiötä, Vanhanen sanoi.

Solidaarisuutta Italialle

Ehdokkaat painottivat sitä, että EU-maiden olisi jaettava pakolaiskriisin aiheuttamaa taakkaa nykyistä paremmin Italian kanssa.

– Emme voi vain sanoa Italialle, että hoitakaa homma, Torvalds sanoi.

Yksi avaintekijä pakolaiskriisin ratkaisemisessa ehdokkaiden mukaan on Libyan tilanteen vakauttaminen, sillä kaaoksessa oleva maa toimii ihmissalakuljettajien tukialueena.

Europarlamentaarikko Kyllösen mukaan EU:n tulisi painostaa vahvemmin Itä-Euroopan jäsenmaita, jotka eivät ole lähteneet mukaan taakanjakoon.

– Jotta me yhdessä selviämme tästä tilanteesta, se tarkoittaa sitä, että meidän yhteisesti pitää tähän haasteeseen vastata, Kyllönen painotti.


Lue myös:

    Uusimmat